maanantai 30. marraskuuta 2015

Joulukalenteri!!!

Hiphei ja marraskuu on melkein niin kuin menneen talven lumia. :) 
Joulukuu esiin ja kovemmat panokset peliin...

Koska viime vuonna pidin joulukalenterirumbasta, ajattelin lähteä samaan rumbaan tänäkin vuonna. Viime vuonna mulla oli jo pari mahdollista ajatusta, mistä sitten valitsin silloisen ajatuksen. Tänä vuonna on sitten sen toisen vuoro. Sormet ovat syyhynneet koko vuoden päästä tätä tekemään ja nyt joulukuu on vihdoin täällä, WOOOHOOO! 

Elikkäs: 

miljanratsut.blogspot.fi 
proudly presents

THE HORSES OF MY LIFE (SO FAR)

tiistai 24. marraskuuta 2015

Suomenhevosten kuninkaalliset

Suomenhevosten kuninkaalliset syyskuussa Ypäjällä on ehdottomasti yksi vuoden kivoimmista hevostapahtumista. Sinne pitää yrittää aina päästä paikan päälle ja mieluusti toki nimenomaan kilpailemaan. :)

Tänä vuonna paikalle suuntasi 4-vuotias Loituma. Sehän jäi (hiuksen hienolla piste-erolla viimeiseen sijoittuneeseen nähden) laatuarvostelun ulkopuolelle huhtikuussa Ypäjän karsinnassa. Nyt kuitenkin Ypäjällä oli tarjolla nuorten hevosten luokka sekä torstaina että perjantaina. Torstaina oli 4-vuotiaille suunnattu ryhmäratsastus ja perjantaina ihan oikea He C-luokka.

Ennen kilpailua olin pari kertaa kokeillut samojen omistajien ihanaa vanhaa ruunaa Jopettia ja koska se oli niin hienossa kunnossa ikäisekseen, kyselin, josko sekin voisi lähteä mukaan Ypäjälle. Jopetin vuosimaksu vaan oli maksamatta, sillä se ei ollut kisaillut koko kaudella yhtikäs mitään, joten jännäksi meni, että päästäänkö mukaan vaiko eikö. Loppujen lopuksi yhteen luokkaan otettiin jälki-ilmoittauneita ja se oli juurikin se He B-luokka, mihin olimme halunneetkin Jopetin kanssa. Kerrankin tuuri oli kohdillaan, sillä vuosimaksuhan näkyi Kipassa tietenkin juuri ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen.

Torstaina siis matkassa oli pelkästään Loituma. Loitumalla ei vielä ole kovinkaan paljon kokemusta vieraista paikoista ja se oli todella jännittynyt alkuunsa, mutta rentoutui kuitenkin pikkuhiljaa. Sillekin hiekkalaatikko meinasi olla alkuun aika jännittävä paikka, mutta onneksi kyseessä oli juurikin ryhmäratsastus, joten nuoriso sai tukea toisiltaan jännittävässäkin paikassa.

Suoriuduimme tehtävistä kunnialla ja Loituma sai melko mukavat arvostelut. Tuloslistalla taisimme olla jossain puolenvälin paikkeilla ja olimme erittäin tyytyväisiä, sillä Loituman kanssa on moni asia vielä vaikeaa. :) Nyt se kuitenkin osoitti hyvää yhteistyöhalukkuutta ja suoritti vaaditut tehtävät.

Nuorten hevosten ryhmäratsastus on kyllä mukava tilanne hevosille pääosin, mutta on siinäkin omat ongelmansa, jos hevoset ovat kovin erilaisia. Ennalta määritelty järjestys ei aina ole hevosten kannalta paras mahdollinen ja tässä voisi ehkä ajatella, että tuomareilla voisi olla sanavaltaa järjestyksen muuttamiseen. Jäin nimittäin katselemaan luokkaa meidän jälkeen ja joissain ryhmissä oli selkeästi ongelmia kun paikallaan laukkaava hevonen oli edessä ja seuraavalla oli iso laukka, jota ei vielä oltu ratsastettu muuta kuin eteen. Ratsastajille olisi myös kiva olla tiedossa, saako paikkaa vaihtaa tai tehdä vaikka jonkun ylimääräisen ympyrän, jos tilanne sitä vaatii. Loituman kanssa onneksi satuttiin melko tasaiseen ryhmään, jossa ei sen isompia ongelmia onneksi syntynyt asian tiimoilta.

Perjantaiaamu alkoikin sitten todella aikaisin. Meidän startti Loituman kanssa oli päivän ensimmäisenä klo 8 aamulla ja sitä ennen vielä oli verryteltäväkin... Ja tietty ajettava Ypäjälle. ;)

Aamun nuorten hevosten luokka oli Juhlakentän katsomon puoleisella radalla ja siellä olikin Loitumalle aivan liikaa ihmeteltävää joka sivustalla. Kun sain sen menemään radalle läpi pelottavan portin ja tuomaripäätyyn ilman poistumisyrityksiä, olikin sitten katsomon sivusta aivan kammottava eikä sinne voinut mennä alkuunkaan. Voi sitä pientä Loitumaa. :) Vaikka siis verryttely oli toisena päivänä huomattavasti ensimmäistä päivää sujuvampaa, itse rata meni hyvin mielenkiintoisissa merkeissä. Osa tehtävistä tuli kuitenkin suoritettua ihan kelvollisesti ja loppua kohden Loituma jopa vähän esitti rentoutumisen merkkejä. Portti oli kuitenkin ihan yhtä jännittävä pois lähtiessä kuin sisään mentäessäkin. Hyvä kokemus joka tapauksessa ja jossei muuta, niin saatiinpahan ainakin hommattua kvaali 5-vuotiaiden laatuarvosteluun seuraavalle vuodelle, sillä hyväksytysti kuitenkin suoritettiin rata, vaikka vähän turhan jännittävää olikin.

Pääosin Loituma kuitenkin käyttäytyi hienosti vieraassa paikassa eikä aiheuttanut mitään kaaosta missään tilanteessa, pientä ratsunalkua vaan jännitti ja vähän pelottikin suuressa maailmassa. Vaikkei tulosten valossa mitään suurta menestystä tullutkaan, olimme kuitenkin tyytyväisiä hevosen muuhun käyttäytymiseen, matkustamiseen ja siihen, että päätimme sen kanssa kilpailuun ylipäätään lähteä.

Loituman jälkeen oli vuorossa sitten Jopetti. Mähän olin ratsastanut Jopetilla ylipäätään ihan muutaman kerran etukäteen enkä tietenkään missään muualla kuin kotosalla, joten olin aivan kuutamolla siitä, mitä oli odotettavissa. Jopettihan on tehnyt aiemmat uransa sekä raveissa että estehevosena, joten poweria siinä ainakin riittää ja kuulemma kouluradallakin on aiemmin tehnyt nopeusennätyksiä radan suorittamisessa. ;)

Verryttelyssä Jopetti tuntui varsin hyvältä, mutta huomasin, että laukasta herra kuumeni aika tavalla. Totesin siis hyvissä ajoin laukattuani kumpaankin suuntaan, että ei enää laukkaa loppuverryttelyssä vaan siirtymisiä ja pysähdyksiä, jotta hevonen pysyisi hyvin kuulolla radalle asti.

Tämä taktiikka tuntui toimivan, sillä radalle lähdin melko pehmeäntuntuisen ja odottavan hevosen kanssa. Tosin kellon kilahtaessa allani meinasi räjähtää pommi ja alkutervehdyksessäkin oli hieman räjähdysalttiuden makua. Siitä sitten päästyäni itse tehtäviin, toimi hevonen aivan superhyvin allani ja teimme todella tasaisen suorituksen kaikkien ihmetykseksi. Olin niin onnellinen radan jälkeen, kun olin taas päässyt radalle esittämään hevosta eikä suhailemaan tehtävästä toiseen niin kuin Loituman kanssa. ;) Tästä oli taas hyvä ottaa mallia, minkälaiseksi nuorukainenkin pitää saada tulevaisuudessa. :)

Tulokseksi tästä radasta saatiin huikeat 65,34% ja tällä 3. sija luokassa. Olipahan toinen tuomari laittanut meidät jopa ykköseksikin... Oi sitä onnea! Onneksi päästiin mukaan, sillä olihan upeaa näyttää vanhan papan hienoa kuntoa ihan suuressa maailmassa, Jopetillahan on ikää jo 19, mutta tuntuu olevan elämänsä kunnossa ja ehdottomasti nautti esiintymisestä!

Yritin saada kuviakin kuvaajilta metsästettyä, mutta valitettavasti en niitä nyt sitten saanut, joten kuvia ei nyt ole luvassa. Hovikuvaajakin kun oli töissä nämä arkipäivät eikä päässyt mukaan paikalle kuvailemaan.

Onneksi kuitenkin pari kuvaa paikan päältä tarttui puhelimeeni. Toinen todistusaineistona siitä, että pääsin valkoisen suomenhevosen selkään palkintojenjakoa varten ja toinen sitten todistusaineistona rusetista! :) Kiitokset valkoisen hevosen omistajalle sen lainaamisesta palkkareihin, valkoinen hevonen valkoista rusettia varten..!



Kuninkaallisten jälkeen treenit ovat jatkuneet kummankin ratsun kanssa. Loituman kanssa harjoiteltiin vieraissa paikoissa käymistä ihan urakalla ennen kuin se sai jäädä ansaitsemalleen lomalle ja Jopetti kävi pari kertaa kokeilemassa onneaan He A-radoilla seurakisoissa. :) Hauskaa puuhaa ja toivottavasti päästään näiden herrojen kanssa taas tositoimiin ensikaudella.

Kiitokset Ninalle ja Marjolle näistä retkistä ja reissuista sekä mahdollisuudesta työskennellä näiden upeiden suomenhevosten kanssa. :)

maanantai 23. marraskuuta 2015

Superhanskat!

Mä oon ollut hanskoissa jo vuositolkulla täysin ehdoton, että Roecklit on ainoat oikeat ja mistään muista hanskoista ei ole mihinkään. Pari onnistunutta kokeilua olen kuitenkin suorittanut Horse Comfortin hanskoilla, mutta Roecklin uusien värien myötä koko kesä meni taas ihanilla Roeckleilla. Syksyn tullen piti kuitenkin suunnata taas hanskakaupoille vähän paksumpia hanskoja hankkimaan.

Koska mä olen hanskojen "hevijuuseri", sain Hippodomesta uuden hanskamallin testiin. :) "Jos mun käytössä hanskat kestää, ne kestää ihan kenellä vaan", sieltä todettiin. Noooh, tottahan se on, että jos ratsastaa paljon, tekee tallihommia, pitää tunteja eli kantelee puomeja ja kiristelee satulavöitä, niin kyllähän ne hanskat siinä kuluu aika mukavasti. Ja kun ei muista koskaan myöskään vaihdella niitä hanskoja eri hommien välissä vaan aina tekee kaiken niillä samoilla hyvillä hanskoilla.

Testiin tuli siis Uvexin Sportstyle-hanskat talviversiona.

Tykästyin hanskoihin ihan välittömästi. Ne ovat ihan superpitävät ratsastaessa röklimäisen pintamateriaalinsa ansiosta. Lisäksi niissä on ihan mielettömän ihana thinsulate-vuori, joka on ainakin mutu-tuntumalla paksumpi kuin Roecklin talvihanskojen vuori ja lisäksi niiden malli on hieman väljempi, jotta niihin mahtuu hieman enemmän ilmaa väliin. Kokona mulla on näissä ainakin ihan sama 7,5 kuin Roecklinkin hanskoissa. Näillä hanskoilla ei tähän mennessä ole vielä kylmä tullut ja kuitenkin ne kädessä pystyy toimimaan vallan mainiosti. Ja kun alkaa kunnon pakkaset, siirrynkin vielä astetta paksumpiin hanskoihin suosiolla. Viime talvena tosin ei niihin paksuihin hanskoihin asti koskaan päästy, saa nähdä kuinka tänä talvena käy.

Nyt olen käyttänyt hanskoja noin 2 kuukauden ajan joka päivä ja ne ovat edelleen ihan mielettömän hyvässä kunnossa. Oikean käden keskisormen kohdalla on kulumaa juurikin satulavöiden kiristämisestä ja muutama pieni nirhauma siellä täällä, mutta mistään kohdasta pinta ei ole vielä kulunut puhki niin kuin yleensä tapahtuu melkeinpä jo ensimmäisen kuukauden aikana. Ja ihan yhtä lailla olen ratsastanut kaikenlaisilla ohjilla kuin aina aikaisemminkin.

Suosittelen kyllä kokeilemaan näitä hanskoja, sillä ne ovat todella mukavat ja lämpimät, äärimmäisen toimivat hanskat. Olen jo yllytellyt muutaman kaverinikin näitä hanskoja kokeilemaan ja kaikilta on tullut vastaavanlaista palautetta. :)

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Läsiterapiaa marrasmasennukseen

Marrasmasennuksen iskiessä täytyy keksiä tapoja sen taltuttamiseen. Ei voi vaan vaipua talviunille vaan on heräteltävä itsensä todellisuuteen ja pisristettävä itseään erinäisin tavoin. Masennuksen ehdoton vastalääke on läsiterapia. Olenkin siis nauttinut mahdollisimman paljon läsiterapiaa vaihtelevalla annostuksella ja erilaisissa muodoissa.

1. Vieras läsi

Kun omat läsit ei riitä, on turvauduttava myös vieraaseen läsiin. Olin kvaalannut omat (järkevät) ratsuni seuramestaruuksien ulkopuolelle, joten piti keksiä joku tilanteeseen sopiva ratsu omien ulkopuolelta. Muutamakin vaihtoehto oli mietinnässä, mutta kun minulle tarjoutui mahdollisuus lainata ystäväni Stinan ihanaa läsiä, tartuin tilaisuuteen. :)

Olen ihastellut tätä läsiä Stinan kanssa kilpaillessaan jo useamman vuoden ajan ja nyt sain sitten itse kokeilla sitä ja startata sillä seuramme mestaruuskilpailussa. Kävin kahdesti harjoittelemassa läsillä kotimaisemissa ja sitten ei muuta kuin starttiin. Päivä oli ihan mielettömän hauska ja oli todella mukavaa vaihtelua tehdä koulukisoissa jotain hauskaa ja hieman päätöntä. :)

Verkkailin kevyesti ja luotsasin läsin läpi radan. Kiltti läsi teki kaiken juuri niin hyvin kuin ratsastaja vain osasi sitä pyytää tekemään! Tuloksena 64% ja seuramestaruushopeaa. Kilpailu oli jännittävä, sillä meillä oli voittajan kanssa täsmälleen samat pisteet, mutta lopulta voitto kotiutui alakerran pisteillä toiseen osoitteeseen... Olin kuitenkin supertyytyväinen iki-ihanaan läsiin. Olisin toki voinut itse ratsastaa paremmin, mutta aina sitä ei vaan ihan onnistu olemaan niin hyvä kuin toivoisi. :)

Kiitokset Stinalle läsin lainasta ja aivan ihanasta päivästä sekä koutsailusta etukäteen. Katsotaan, mitä hauskaa seuraavan kerran keksitään!!!!





 2. Oma superläsi

Pienellä riskillä lähdettiin Murden kanssa harjoituskilpailuihin Alholle eilen. Olin päättänyt, että nyt tai ei koskaan. Ilmoitin meidät siis Va B:0-ohjelmaan ja niin me debytoimme ensimmäistä kertaa elämässämme VaB-tasoisessa ohjelmassa. Kun meillä ei aina suju noi helpommatkaan ohjelmat niin en oikein tiennyt, mitä olisi odotettavissa tämän tason radalta.

Verkassa Murde oli pitkästä aikaa taas todella jännittynyt, aivan kivikova kropastaan eikä reagoinut millekään avuille. Verkka-aikaa oli onneksi ihan kivasti, ensin maneesiverkka ja sitten vielä ulkona häröilyä parin ratsukon ajan. Pikkuhiljaa sain hevosta vähän kuulolle ja edes vähän pehmenemään kropastaan.

Päästyäni uudelleen maneesiin juuri ennen rataa sain kuin sainkin Murden moottorin käyntiin ja jostain löytyi meille hieman lisäenergiaa. Hyvillä mielin siis tehtävien kimppuun. Mikään ei sujunut aivan niin kuin oppikirjasta, mutta mitään kovin katastrofaalistakaan ei tapahtunut ja laukkaohjelmassa saatiin jopa tehtyä ihan päteviä pätkiä. Lopputervehdyslinjalle tehtiin kyllä yksi ylimääräinen laukanvaihto. :) Se olikin ainoa ala-arvoinen numero radallamme, muutoin kaikki numerot oli 6 tai yli ja laukkaohjelmassa ylsimme jopa seiskoihin.

Kun sain arvostelupöytäkirjan käsiini, olin aivan ihmeissäni ja samaan aikaan onnesta soikeana. Saatiin meidän ekasta vaativasta 61,5%. Wau!!!! Vaikka kyseessä olikin vain harjoitus, olin silti ihan fiilareissa, että ehkä me joskus todellakin päästään nousemaan tälle tasolle ihan oikeissa kisoissakin. Meillä kun tuo tulostaso Murden kanssa kaikilla muilla tasoillakin pysyy tuossa 60% tuntumassa, oli upeeta saada melkein kauden parhaimpia tulosprosentteja juuri tästä debyytistä uudella tasolla.

Kyllä se omakin pieni läsi osaa välillä yllättää ihan toden teolla. :)




3. Loput omat läsit

Toki myös Eemeli ja Ponde ovat olleet mukana terapiatyössä. Eemeli on loistanut valmennuksissa ja saanut paljon kehuja kehittymisestään. Ponde sen sijaan kävi myös koulukisoissa ihmettelemässä maailmaa, vaikkei ravihommat oikein miellyttäneetkään, oli laukkaohjelmassa varsin hyviä pätkiä. Lisäksi Ponde on kunostautunut estetreeneissä ja kilpailuissa erittäin mallikkaasti. :)



Ei siis voikaan vajota masennukseen kun on niin ihanaa läsiterapiaa tarjolla päivästä toiseen ja kohtahan on jo taas kesä ja kisakausi!!! ;)

torstai 19. marraskuuta 2015

Aluemestaruus 2015

Lappeenrannan hyvien suoritusten jälkeen ajattelin kokeilla onneani ja ilmoittautua henkilökohtaiseen aluemestaruuskilpailuun Esmeraldalla. Esmeralda oli kulkenut aika kivasti treeneissä ja Va B-asiat tuntuivat sille melkohelpoilta pääosin kotona.

Esmeraldan omistajat olivat vielä kisoja edeltävän viikon lomalla, joten ratsastelin sillä tavallista enemmän kotonakin. Saatiin treeneissä hommat sujumaan varsin kivasti ja olin melko toiveikas, ettei radan asiat pitäisi olla sille itse kilpailussakaan mitenkään liian hankalia tai haastavia.

Kilpailupäivänä oli tolkuttoman painostava ilma, ukkospilvet leijailivat ilmassa ja oli melkein tukahduttavan kuuma. Esmeralda oli kasvattanut jo pitkän talviturkin ja sille tuli nopeasti hiki ja varmaan aika tuskaisenkin kuuma. Lisäksi sen tarhaan putoilleet raaat omenat olivat saaneet sen vatsan hieman sekaisin.

Verkassa jouduin ensin työstämään Esmeraldaa suoraksi ja avuille ja kun se vihdoin antoi periksi ja alkoi toimimaan, se tuntui todella hyvältä. Olin ihan fiilareissa, että homma toimii ja poni tuntuu taivaalliselta ratsastaa.





Siirtyessäni verryttelemään radan vierustalle, huomasin, että poni alkaa väsähtämään ihan toden teolla. Yritin antaa sille vähän breikkiä, mutta se ei todellakaan helpottanut vaan viimeinenkin vire tuntui sammuvan sillä breikillä. Edeltävän ratsukon aikana yritin saada hommaa uudelleen kasaan siinä onnistumatta. Siinä missä hetkeä aiemmin allani oli ollut energisesti kohti tuntumaa ravaava ja laukkaava ratsu, oli jäljellä vain juuri ja juuri raviin ja laukkaan kykenevä hyvin väsynyt poni.


Radan ratsastaminen oli tuskallista ja pohdin keskeyttäväni useaan kertaan, mutta en vaan osannut luovuttaa. En saanut yhtään siirtymistä tehtyä kohti tuntumaa, vaan alaspäin siirtymiset lössähtivät ja ylöspäin siirtymisissä mun piti antaa kokonaan tuntuma pois ja sanoa isosti, että nyt vaan pliis mennään. Kuin ihmeen kaupalla esitettiin kuin esitettiinkin kuitenkin oikeaa askellajia suurin piirtein oikeissa paikoissa ja saatiin tehtävät mukamas suoritettua ja tästä meitä sitten palkittiin jopa ihan hyväksytyllä suorituksella. Itse olisin antanut itselleni ehkä noin 48% siitä radasta, sillä se ei todellakaan edustanut kouluratsastusta parhaimmillaan vaan ratsastajan totaalista epäonnistumista ajoituksen suhteen. Olisi pitänyt osata ottaa huomioon sääolosuhteet ja ponin paksu tursakekarva, mutta kun on niin vähän kilpailuja takana Esmeraldan kanssa ja etenkään tällä tasolla, en vaan osannut.


Mutta näinhän nämä joskus menee ja näistä epäonnistumisista sitä viisastuu vielä paljon enemmän kuin niistä onnistumisista. Ja ainahan voi miettiä, että jos saa noin jäätävällä ratsastuksella melkein 58%, niin mihin olisikaan ollut mahdollisuudet onnistumisella. :)

Toivottavasti pääsemme siis taas jatkamaan meidän yhteistä kouluratsastusuraamme taas ensi kaudella. Esmeraldahan on valittu omistajansa kanssa kenttäaluevalmennusrinkiin, joten ensi kaudella Esmeraldan elämässä puhaltanee uudet tuulet lajivalinnan tiimoilta. On se vaan niin mielettömän ihana poni!

Kiitokset Esmeraldan omistajalle jälleen luottamuksesta lainata poniaan kilvanajoihin. :)

Murde ja paluu reeneihin elokuussa!

Eemelin reeneistä Willin ja Pietin ohjauksessa elokuussa saatiinkin jo pieni yhteenveto Ponibreeders-postauksessa, mutta kerrotaan nyt Murdenkin reeneistä, jotta saan niistäkin jotain muistiin ennen kuin kaikki ajatukset niistä ovat hukkuneet aivojen syövereihin.

Murdeahan oli kuntouteltu koko heinäkuun ajan lähinnä maastakäsin työskennellen, jotta kroppa saataisi taas hyvin hommiin ja jotta näin koko ajan, miltä liike näytti. Olin juoksutellut pessoalla, tehnyt väistöjä maastakäsin, peruutellut ja notkistellut Murdea vimmana. Se oli myös käynyt maastokävelyillä, jotta sai pikkuhiljaa taas kuntoa paraneman. Murde liikkui koko ajan aika kivasti ja vähitellen alettiin myös ratsastamaan vähän normimmin. Elokuun loppupuolella oli siis aika siirtyä taas valmennusten maailmaan.

Ensin vuorossa oli Murdellakin Pietin tunnit. Aluksi oli havaittavissa vielä pientä jäykkyyttä, mutta alun jäykkyyden jälkeen Murde lähti hyvin liikkeelle ja toimi varsin mainiosti. Tehtiin ihan normityöskentely, paljon siirtymisiä askellajien sisällä, pysähdyksiä, takaosakäännöksiä, avoja ja sulkuja. Olin äärimmäisen onnellinen, sillä hevonen tuntui toimivan hyvin ja olevan halukas tekemään töitä. Koko ajan oli kuitenkin ollut huoli takaraivossa, että mitä jos Murde ei tulekaan enää kuntoon ja mitä jos se onkin ihan rikki eikä halua enää tehdä töitä ja mitä kaikkea nyt vaan normisti hevosenomistajille tulee mieleen, kun hevosesta löytyy vähän jotain vaivaa. ;)

Toisena päivänä tehtiin enemmän laukkatyöskentelyä ja saatiinkin vähän vaikempiakin temppuja toteutumaan, sarjat onnistui kolmosella ja nelosella ja vähän käännettiin työskentelypiruettiakin. Oli kyllä ihan sikamageeta huomata, että Murde on taas vireessä ja kyllä se edelleen toimii ja pystyy tekemään vaikka mitä tahtoessaan. Se on vaan niiiiin mun heppa. <3 nbsp="" p="">







Heti Pietin treenien jälkeen oli vuorossa siis Williamin reenit. Pohdin, josko Murde olisi tuntunut väsyneeltä, mutta päinvastoin, tuntui siltä, että mitä paremmin treenattiin, sitä paremmin se jaksoi. :)

Ekana päivänä Willin treeneissä vetristeltiin menemään. Aluksi paljon laukkaa ja vastalaukkaa, jotta saatiin hevonen suoraksi ja kummallekin ohjalle sekä pohkeelle ja asettumaan niskasta sekä lavat haltuun. Murde oli ihanan eteenpäinpyrkivä ja tuntui liikkuvan hyvin heti alusta alkaen. Laukassa sitä on vielä mukavan helppo ratsastaa, joten alku tuntui vaan hyvältä...



Sitten siirryttiin ravityöskentelyyn, jossa ratsastettiin paljon väistöjä, joilla jumppailtiin kroppaa notkeammaksi. Ja aika notkealtahan tuo näyttikin! ;)




Will oli tyytyväinen näkemäänsä ekan päivänä jäljiltä ja Murde sai jopa vähän kehuja. Ihan kiva, ettei loman aikana oltu menetetty ihan kaikkea osaamistamme!!

Willin tokan päivän treeneissä tehtiin vimmana laukkasulkuja. Ne on mulle aina jotenkin yhtä vaikeita, kun en osaa pitää ohjia kädessä. :) Jälleen kerran sain muistaa koko ajan, että se ulko-ohja on se oikeastaan tärkein apu siinä sulussa ja että se pitää olla kädessä, jotta homma onnistuu. Ja kun se oli kädessä, niin kyllähän se sulku todella onnistuikin. Teimme jopa siksak-sulkuja, jotka ovat mulle vielä melko vieraita tuttavuuksia, mutta yllättävän hyvin kyllä sujui. Se oli oikeastaan ihan sikamakee fiilis, kuinka tavallaan ratsasti vaan sitä vaihtoa, ni se sulku tuli siinä kaupanpäälliseks. ;)


Vaihtoja työstettiin myös paljon ilman sulkuja, tehtiin 3- ja 4-kaarista kiemurauraa vaihdoilla ihan tsiljoona kertaa ja saatiinkin kyllä ihan hienoja vaihtoja aikaiseksi. Mutta oli siinä tekemistäkin. Kyllä ihan joutui tsemppailemaan, että homma toimi toivotusti. Siitä kai ratsastuksessa on kuulemma kysymyskin..? :)




Olin kyllä ihan superonnellinen noiden treenien jälkeen, kun pääsin taas fiilistelemään omalla ihanalla hepallani kaikenlaista hauskaa. Vaikkei sitä oo aina ihan maailman helpointa saada toimimaan ja välillä sen ratsastaminen ilman ohjausta on ihan pelkkää pään hakkaamista seinään, niin kun sen kanssa joku onnistuu, on tunne ihan mieletön!


keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Ponibreeders 2015


Jäin mun kesän kisamuisteloissani Harjun kansallisiin, joissa käytiin tekemässä kenraaliharjoitus ennen Ponibreeders-kilpailua. Ilmoittauduin siis viime hetkellä mukaan Ponibreeders-taisteluun Eemelin kanssa. Eemeliä ei oltu ilmoitettu mukaan alusta asti, joten maksoin itseni kipeäksi jälki-ilmoittautuessani mukaan. Halusin kuitenkin tukea tämän kilpailun järjestämistä ja saada itselleni tämän kokemuksen ratsastajana. Ponibreedersiin oli myös ilmoittautunut mukaan kova joukko poneja, joten tiukka kilpailu oli tiedossa!!

Harjun kilpailun ja Ponibreedersin väliin saatiin vielä mahtumaan mukavasti 4 päivää valmentautumista. Ensin pari päivää työskenneltiin Pietin ohjauksessa ja sitten vielä pari päivää Williamin tehokkaissa treeneissä. Kerroin kummallekin valmentajalle, että kasvattajakilpailu oli edesä ja harjoiteltiin siten pääosin ratojen tehtäviä, hiottiin siirtymisiä ja tsekkailtiin teitä haltuun. Pääsen äärimmäisen harvoin ratsastamaan ratoja kenenkään opastuksessa, joten tämä oli todella hyödyllistä treeniä minulle.

Eemeli oli näissä treeneissä koko ajan paremman ja paremman tuntuinen. Oli myös ihanaa päästä vihdoin Williamin valmennukseen pitkän tauon jäljiltä. Edellisestä kerrasta oli yli puoli vuotta aikaaa ja sen huomasi. Willin tapa valmentaa vaan sopii mulle ja Eemelille todella hyvin ja saamme sieltä aina hyvät vinkit tekemiseemme kotona.






Williamin ja Pietin ohjeet mielessä suuntasimme kohti Ypäjää ja Nuorten hevosten festivaalia. Ensin pohdin, että olisi ollut kiva mennä paikan päälle jo perjantaina ja ratsastaa kerran kisa-areenalla ennen itse kilpailua, mutta usean valmentautumispäivän jäljiltä ajattelin, että on kuitenkin parempi antaa ponin chillailla kotona mahdollisimman pitkään ja yöpyä vain yksi yö Ypäjällä. Etenkin kun lauantain starttikin oli vasta iltapäivästä.

Näihin aikoihin oli myös taas satulan kanssa ollut hieman hakemista. Vuokrasatula oli jäänyt ehkä turhan leveäksi ja satulavyöt eivät meinanneet mahtua oikein ponin alle niin, että kainaloon jäisi riittävästi tilaa ja kyynärpäät olivat tästä syystä hieman kipeytyneet. Hovihieroja kävi siis myös Ponibreeders-viikon alussa tsekkailemassa, että poni vaikuttaisi olevan kunnossa ja antoi viime hetken hoitovinkit, jotta poni olisi mahdollisimman hyvässä vireessä. Saimme käskyn kokeilla Amerigo-vyötä, joka on muotoiltu niin, että kyynärpäille tulisi enemmän tilaa. Olin kaiken hässäkän keskellä käynyt sellaisen hakemassa kokeiluun Satula.comista, mutta todennut sen olevan liian lyhyt.

Kun kuitenkin ensimmäisenä Ypäjällä törmäsin Satula.comin ihmisiin, sain apua viikonlopun aikana satulaongelmiinikin. :) Tästähän jo kirjoitinkin oman postauksen kaiken onnellisuuden keskellä.

Ensimmäisenä päivänä oli siis vuorossa He B:3. Eemeli ei tuntunut mitenkään superhuonolta eikä -hyvältäkään verryttelyssä, mutta hommat kuitenkin toimivat ihan kivasti. Mikä parasta, verryttelyssä oli ihanan rento fiilis, sillä kerrankin kaikki olivat poneilla ja oltiin vähän niin kuin yhtä suurta perhettä poneinemme. Useiden kanssa oli törmätty aiempina vuosina Laatuponikilpailuissa, joten oli kiva taas nähdä ja vaihtaa kuulumisia.







Rata ratsastettiin hiekkalaatikossa, joka osoittautuikin meille vähän kimurantiksi paikaksi. Eemeli ei koskaan ollut käynyt hiekkalaatikossa ja jännittyi reunassa olevista pensaista aivan totaalisesti. Olin aivan ihmeissäni, kun Eemeli, joka ei juuri koskaan kyttää, oli kauhusta kankeana eikä meinannut suostua mennä reunoihin ollenkaan. :) Pikkuhiljaa poni kuitenkin alkoi vähän rentoutumaan ja kuuntelemaan ja päästiin aloittamaan rata ihan mukavissa merkeissä. Viimeistä terävyyttä en saanut ratsastettua poniin, sillä rataan tutustuminen meni enemmänkin rauhoitellessa kuin terävöittäessä.

Rata sujui ihan mukavissa merkeissä, ei mitään hohdokasta, mutta ei mitään järin huonoakaan. Esitin Eemelin vähän pidemmässä matalammassa muodossa, josta tulikin sitten sanomista. Tällä kertaa kaivattiin enemmän ryhtiä. ;) Ainoa, mikä jälleen oli meidän heikkoutemme, oli käynti. Muutoin oltiin aika kivoilla pisteillä, mutta kun käynnistä tulee 5 ja kaverit saa 8, meidän olisi pitänyt loistaa muualla aika tavalla halutaksemme kärkeen. :) Erot olivat pieniä ensimmäisen päivän jälkeen ja olimme kolmantena. Olin kuitenkin ponin suoritukseen erittäin tyytyväinen, oli ilo ratsastaa tuota upeaa ponia ja esitellä kasvattajansa hienoa luomusta. Tuloksena siis ensimmäisen päivän radasta 66,136% ja puoli pistettä eroa kakkoseen!








Illalla radan jälkeen saimme vielä siis toisen hieman kapeamman satulan sovitettavaksi ja pidemmän Amerigon Protector-vyön kokeiluun. Lupasin kokeilla sitä seuraavana päivänä verryttelyssä, sillä satula näytti aivan täydelliseltä ponille kun se sen selkään testattiin karsinassa. Vyöstä tarvittiinkin yllättäen huomattvasti pidempi versio kuin mistään muusta vyöstä aiemmin, jotta kainalosyvennykset saatiin osumaan kohdilleen. Laitetaanpa nyt vielä kuva vyöstä hollille, jos joku ei ole moiseen vyöhön vielä törmännyt. Mä en itse koskaan aiemmin ole joutunut näitä satulavöitä näin tarkasti miettimään, mutta nyt olen siis huomannut, että kyllä niilläkin vaan aika suuri merkitys on silloin kun halutaan saada maksimaalista suorituskykyä ulos hevosesta. :) Eikä tietysti kaikki hevoset ole niin tarkkoja varustuksestaan, mutta Eemeli kyllä on!! Ja hyvä niin, toki haluankin, että ratsuillani on parhaat mahdollisuudet suorittaa niiltä pyydetyt tehtävät tyytyväisinä ja onnellisina.


Sunnuntain verryttelyyn lähdettiin siis kera uuden satulan ja satulavyön. Toki vanhat olivat myös mukana, jos Eemeli ei näistä uusista virityksistä pitäisikään. Mutta kuten osasin arvatakin, uusi, hieman kapeampi satula oli Eemelin mieleen ja sain nauttia samasta fiiliksestä kuin silloin kun ensimmäisiä kertoja laitoin aiemman Amerigon Eemelin selkään, jolloin se oli yhtä lailla sopiva. Olin aivan mielettömissä fiiliksissä koko verryttelyn ajan. Poni tuntui superhyvältä ja paljon ryhdikkäämmältä kun istuin taas itse oikeammassa asennossa selässä. Teki mieli vaan itkeä onnesta ponin selässä, sillä se tuntui niin hyvältä. :) Pienillä asioilla voi joskus olla suuri merkitys.




Radalla homma sujui myös erittäin mukavissa merkeissä, vaikka kaiken fiilistelyni keskellä unohdin ratsastaa peruutuksen. :) Ratana oli siis FEI:n ponien kenttäkilpailuohjelma, jossa on jo mukavasti enemmän tekemistä kuin edellisen päivän radassa. Teimme ehdottomasti yhden parhaista radoistamme siihen mennessä, mutta vieläkin vastustajat olivat jopa kovempia. Sain ponin ryhtiin ja enemmän kokoon kuin edellisenä päivänä ja siitä tulikin nyt kiitosta. Poni sai paljon kehuja ja paperit oli mukavaa luettavaa. :) Tällä kertaa prosentit 65,652% ja sillä jälleen kolmantena kahden kiven kovan suorittajan jälkeen.




Vaikkei siis sijoitusta kilpailusta tullutkaan, olin ihan hurjan onnellinen. Onnelinen siitä, että minulla on noin äärimmäisen upea ja toimiva poni, onnellinen siitä, että sain sille taas sopivammat varusteet, joiden kanssa se liikkuu mielellään ja onnellinen siitä, että olin päättänyt lähteä mukaan tähän kovatasoiseen kisaan. Tuomaristokin erikseen kehui ponibreedersin tasoa tänä vuonna. Vaikkei mukana ollut monia poneja, oli laatua kuitenkin jokaisessa niistä ja ne olivat hyvin valmisteltuja ja tehtäviensä tasalla. Oli myös äärimmäisen mukavaa kilpailla tässä kilpailussa, sillä mukaan oli saatu todella pätevät tuomarit ja järjestelyt olivat myös toimivat. Kiitokset siis jälleen kerran yhdestä ikimuistoisesta tapahtumata järjestävälle taholle ja toivottavasti pääsen mukaan näihin geimeihin jatkossakin! Harmittaa toki kun Pondekin olisi ollut erittäin hyvä lisä osallistujaksi kilpailuun, mutta tällä kertaa mulla ei ollut varaa kahta ponia jälki-ilmoittaa. Olisi vaan pitänyt ilmoittaa sekin mukaan jo silloin muutama vuosi sitten kun se minun omistukseeni siirtyi!

Suurkiitokset kasvattajalle tästä upeaakin upeammasta ponista, jonka kanssa tämäkin kilpailu oli toivottavasti vasta alkua yhteiselle urallemme!