tiistai 25. elokuuta 2015

Kesäkiireitä

Huoooh, vanhoja tuttuja lauseita eli onpahan taas ollut kiirettä viime aikoina. :) Siitä asti kun keräsin poneja pihat täyteen, on kyllä ollut ihan hullu kiire jatkuvalla syötöllä. Jossei ole duuneissa jossain muualla, niin omasta pihasta löytyy aina liikuteltavaa ja laiteltavaa. Siksi ei ole millään ehtinyt pysähtyä ja istua alas kirjoittelemaan kuulumisia. Tältä aamulta peruuntui kuitenkin suunniteltu tunti, joten nyt ehtii hetken vähän hengähtää ja näpytellä näitä kuulumisia tännekin.

Kuten ehkä olette huomanneet, blogi sai uutta väriä ja aivan ihanan uuden bannerin. Sain loppujen lopuksi useammankin banneriehdokkaan, mutta muut ovat vielä säästössä ja tämän valitsin nyt tähän uudistukseen. :) Uuden bannerin on taiteillut Kaikki peliin-blogin Oona ja vielä kerran suurkiitokset hänelle tästä ihanasta bannerista! Oonan blogi löytyy täältä. Oonan blogissahan tähteilee Camin eli S.W. Dreams Come Truen ja Jaken eli S.W. Flying Jackin veli S.W. Black Jack.

Sitten asiaan. Eemelin kuulumisethan ovat tulleet kisapostauksissakin aika kivasti selville eli Eemeli on treenaillut läpi kesän sen mitä täällä meillä pystyy. On maastoiltu, on hölkkäilty pellolla ja olen sitä myös työstänyt edelleen aina ajoittain liinassa. Sen satula ei näyttänyt enää heinäkuussa kovinkaan hyvältä sen selässä, joten yritin vältellä turhan monia satulallisia päiviä ja keksimme kaikkea muuta hauskaa ratsastuksen lisäksi. Juoksutustyöskentelyssä olen käyttänyt sillä pessoaa, jonka kanssa se onkin toiminut todella hyvin ja lisäksi myös puomeja etenkin käynnissä, jotta käyntiaskeleet saataisi venymään ja poni työskentelemään maltilla läpi askeleiden. Eemeli myös hierottiin heinäkuun lopulla, jonka jälkeen päädyttiin myös etsiskelemään uutta satulavyötä, sillä nykyinen vyö oli ahdistanut ponin kyynärpäitä. Muutoin Eemeli tuntui olevan varsin hyvässä kunnossa kropastaan. :)

Murde kävi vihdoin heinäkuun alkupuolella klinikalla ihmeellisen ontumansa tiimoilta. Se ei enää juurikaan kyllä klinikalla ontunut sitä etujalkaansa, mikä oli alkuperäinen huolenaihe. Takaa se oli kuitenkin hieman jäykkä, joten päädyttiin kuvaamaan sekä oireillut etujalka että takakintereet. Etujalassa ei mitään kovin ihmeellistä ollut, mutta kummassakin takakintereessä oli havaittavissa pientä kinnerpattimuodostelmaa. Tämä ei sinänsä juuri ihmetytä, sillä onhan hevonen ollut aina todella jäykkä ja hidas vertymään ja Nipsukin siitä sanoi jo pari vuotta sitten, että tuntuu ihan kinnerpattihevoselta. Jonka jälkeen kyllä katsoessaan sitä totesi, että ei vaan näytä siltä. :) Hyvin pieniä ja alkavia muutoksia oli kyseessä ja eläinlääkäri suositteli hoidoksi tildren-tiputusta. Ja niinhän se sitten hoidettiinkin tildrenillä. Tämän jälkeen Murdella oli kuukauden verran erittäin kevyttä liikutusta tiedossa, mutta kuitenkin niin, että sitä liikutettiin. Koska olen ollut hysteerinen seuraamaan sen liikkumista tuon jäljiltä, olen pääosin työskennellyt sen kanssa maasta käsin. Normijuoksutusta pessoalla, ohjasajoa ja irtojuoksutusta. Lisäksi vähän agility-harjoituksia. :) Murde on ollut iloisen oloinen ja liikkuminen on ollut varsin mukavan näköistä. Tildrenhän ei vaikuta välttämättä heti vaan vähitellen ja Murden liikkuminen onkin parantunut nyt koko ajan. Lisäksi viime viikolla kengityksessä lisättiin etujalkoihin pohjalliset, sillä kun kuivuuden myötä kaikkialla on nyt ollut kovaa, ei Murden herkät anturat oikein pidä siitä. Pohjallisilla se on huomattavasti tyytyväisempi silloin kun maa on selkeästi kovaa. Pohjallisiahan olen sillä käyttänyt myös usein talvella, jos on ollut jäistä, muttei lunta, sillä se heti rupeaa arkomaan kavioitaan. Nyt elokuun puolella Murde on palaillut töihin ja ollaan hölkkäilty pellolla, käyty maastossa tönöttämässä ja treenattukin jo! Nyt vaan peukut pystyssä, että se pysyy ehjänä ja liikkuu hyvin edelleen. :) Syyskuun lopulle olen sille vähän tsekkaillut jo mahdollista kilpailumaailmaan paluutakin. Siitä selkeesti huomaa nyt, ettei se ole päässyt kilpailuihin käymään ja saattaa olla seuraavalla kerralla taas kilpailuissa hieman hankalampi...

Pondehan kävi Murden kanssa klinikalla samaan aikaan. Sehän ei varsinaisesti ontunut, mutta laukka oli mun makuuni hieman liian kulmikasta. Saman havaitsi myös eläinlääkäri. Sen jalat kuvattiin eikä sieltä onneksi löytynyt mitään olennaista, mutta eläinlääkäri myöskin havaitsi Ponden hieman haastavan selkärakenteen ja saatiin sille jumppaohjeet. Siitä asti ollaan kuntoutettu Pondea jumppaohjeiden mukaan ja lisäksi sillekin laitettiin etusiin pohjalliset hyppäämisestä johtuvaa rasitusta silmällä pitäen eli ihan puhtaasti iskunvaimentimeksi. Pondella on siis ollut ohjelmassa paljon eteenalas-jumppaa ravissa, kevyttä laukkaa ja käyntiväistöjä ja peruutuksia. Senkin kanssa olen työskennellyt todella paljon maastakäsin, jotta olen senkin liikettä pystynyt vahtimaan koko ajan. Ponde on kyllä saatu näillä eläinlääkärin kuntoutusohjeilla hyvään kuntoon ja se kävi Ypäjällä Ponimeetingissä viikon verran treenailemassa, osallistui Playsson.netin järjestämään Mikael Wahlmanin esteklinikkaan ja on nyt palannut kilpailuihinkin mielettömällä vireellä. Edelleen kotioloissa vahditaan sitä ja sen liikkumista supertarkkaan ja jumppaillaan sen selkää minkä ehditään. Mutta nyt ainakin näyttää tilanne hyvältä! Kohta pitäisi varatakin sille taas hieronta-aika, jottei mitään uusia lukkoja ja vinouksia ehdi syntymään.

Miksun klinkalla esiintymässä
Tuomarinkylässä kansallisten etkoilla 22.8. 
Tässäpä näitä peruskuulumisia taas ja lisää tulee kisraporttien ja valmennusraporttien muodossa kunhan vaan taas ehdin niitä näpyttelemään. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti