keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Leipää ja sirkushuveja?

Mua on jo pitkän aikaa kutkutellut kirjoittaa blogimaailman ihmeellisyyksistä ja kummallisuuksista. Blogimaailma on viimeisen parin vuoden aikana kehittynyt hevospuolellakin todella paljon ja ihan jopa jo jonkin sortin bisnekseksi asti. On yhteistyökuvioita, on portaaleita, on mainoksia ja on mitä milloinkin.

Kun itse vähän vajaa kuusi vuotta sitten aloitin bloggaamisen, olin juuri ostanut ensimmäiset omat hevoseni ja halusin kirjoitella ylös, mitä niiden kanssa tuli puuhasteltua. Bloggaaminen tuntui hyvältä ajatukselta, sillä olin myös aloittanut juuri yötyöt, jossa yön hiljaisina tunteina oli aikaa kirjoitella. Aluksi lähinnä kirjasin ylös tärkeimmät tapahtumat, mutta pikku hiljaa into kirjoitella asioista ja tapahtumista vähän tarkemminkin kasvoi.

Suurin piirtein vuoden 2011 aikana huomasin, kuinka ihanaa vertaistukea blogimaailmasta löytyikään. Oli kiva seurailla muiden blogeja, saada sieltä vinkkejä ja vaikutteita ja lukea muiden fiiliksistä sekä edesottamuksista hevostensa kanssa. Blogimaailmasta sai myös helposti motivaatiota omiin treeneihin, kun lueskeli muiden treeneistä. Pääsin tuolloin itse myös enemmän mukaan kilpailumaailmaan, jolloin kilpailuja ja niihin valmistautumista oli kiva pohtia ja analysoida blogissa.

Kun blogille alkoi kertyä historiaa, oli kiva välillä mennä ajassa takaisinpäin ja katsella omaa kehitystä eri ratsujen kanssa ja lueskella, mikä milloinkin oli tuntunut vaikealta ja minkälaisissa asioissa oli tullut onnistumisia. Tuolloin blogimaailmasta välittyi avoimuus ja halu jakaa kokemuksia muiden kanssa. Tältä ajalta ja vielä parilta seuraavalta vuodelta mukaan tarttui lukijoita, jotka olen myöhemmin tavannut ihan elävässä elämässäkin ja joiden blogeja seuraan edelleen innolla ja elän ruudun takana mukana heidän touhuissaan.

Parin viimeisen vuoden aikana bloggaaminen on selkeästi muuttunut. Bloggaajista ja heidän elämistään on tullut hevoskansan viihdettä. Blogeja pitäisi päivittää jatkuvasti, jotta lukijat voivat illalla ottaa popcorninsa esiin ja nauttia päivittäisen viihdeannoksensa. Tämän jälkeen he voivat mennä vaikkapa hevostallinettiin repostelemaan ja pohtia, mitä seuraavassa jaksossa tapahtuukaan. Olivatko he olleet jälleen kerran oikeassa käsikirjoituksen suhteen vai tapahtuiko sittenkin yllättävä käänne?

Välillä seuratessani blogeihin liittyviä keskusteluja esimerkiksi hevostallinetissä, tulee mieleen, että muistaako kukaan enää näiden bloggaajien olevan ihan oikeita ihmisiä tekstien takana? Muistaako kukaan, että bloggaaminen ei ole työ eikä velvollisuus vaan useimmiten mukava vapaa-ajan harrastus, vuorovaikutuksen keino ja treenipäiväkirja?

Siinä missä muutama vuosi sitten oli kiva kirjoitella avoimesti iloista ja suruista, onnistumisista ja epäonnistumisista, nyt joutuu miettimään jokaista kirjoittamaansa sanaa ja lausetta, sillä mikään ei jää huomiotta. Vaikka yrittääkin pitää bloginsa "samanlaisena" kuin aina ennenkin, ei se ole mahdollista sen jälkeen kun on pari kertaa lukenut, kuinka eräitä bloggaajia haukutaan ja heistä kirjoitellaan mitä tahansa perättömyyksiä...

Toinen asia, minkä olen ainakin omaa blogiani huomannut muuttavan vuosien saatossa, on oma kehitys. Sellaiset asiat, mitä pidin tärkeinä kirjoittaa ylös joitain vuosia sitten, ovat nykyään jo iskostuneet mieleen ja ovat ehkä jo jonkin sortin itsestäänselvyyksiä eikä niitä tulee siten enää itselleen täällä blogissa selitettyä juurta jaksain. Aloittaessani kirjoittelemaan tätä blogia, olin hyvin erilaisessa tilanteessa kuin nyt ja se varmasti myös näkyy kirjoituksissani, halusin tai en.

Haluan kuitenkin kiittää oman blogini lukijoita jälleen kerran, sillä te olette pitäneet tämän blogin kommentoinnin aina asiallisena, te ette ole vaatineet minulta mitään ja olette motivoineet ja tukeneet minua niin "bloggaajan urani" kuin "urani ratsastajanakin" aikana.

Tämä blogi tulee jatkossakin olemaan mun henkilökohtainen ilmoitustauluni, oma treenipäiväkirjani sekä muistiinpanovälineeni. Ne, ketkä tästä ovat kiinnostuneet, ovat enemmän kuin tervetulleita lukijoikseni ja ne, jotka tästä ahdistuvat, voivat jättää blogin suosiolla lukematta. :)

Toiveet blogin sisällön suhteen otetaan ilomielin vastaan ja monta toivekirjoitusta on mielessä, kunhan vaan aikaa kirjoittamiseen riittäisi. Silloin kun blogini elää hiljaiseloa, olen useimmiten hankkimassa tänne kirjoituksen aiheita eli heppailemassa. En ota stressiä edelleenkään siitä, kuinka usein tänne ehdin kirjoittelemaan vaan kirjoitan silloin kun on aikaa ja kirjoitus tuntuu luontevalta.

Ja yksi tämän blogin ylläpitävä tekijähän on laadukas kuvamateriaali. Usein en halua kirjoitella tapahtumista ennen kuin saan kuvat käsiini ja kun kuvaaja kuvaamisen lisäksi tekee pitkää päivää päivätöissä, kuljettaa hevoseni tapahtumiin ja hoitaa hevoset kanssani, ei kuvat aina ensimmäisenä siirry koneelle ja tule käsitellyksi.. Sekin vaatii aikaa ja jaksamista! Kuvat eivät ole automaatio, vaikka se välillä ehkä siltä jo tuntuukin. ;)

Näistä kuvista tunnun saavan myös eniten palautetta, sillä ne ovat mielettömän hyviä ja laadukkaita ja kiitos niistä kuuluu hovikuvaajalle, joka niitä jaksaa reissussa napsia. Jonkun makuun niitä silti on liian vähän ja ne ovat aivan liian kiiltokuvamaisia. Tähänkin todettakoot, että niitä on tämän bloggaajan omaan makuun valittu sopiva määrä ja kuvaaja ei halua huonoja kuvia esimerkiksi huonoista askeleen vaiheista laitettavan näytille, joten hyviä ne tulevat olemaan jatkossakin... Eri asia on sitten itse ottamani kännykkäräpsyt, joita aika ajoin olen täällä käyttänyt. Ne tasapainottakoot sitten kaikki kiiltokuvat... ;)

Niin ihanan lempeä ja ystävällinen kuin blogimaailma olikin muutama vuosi takaperin, on se nyt raadollinen ja kaupallistunut. Älkää siis ihmetelkö, miksi bloggaajat eivät jaa enää kaikkea kanssanne eivätkä blogit ole enää sitä mitä ennen. Jos ei blogeista osaa nauttia ja kunnioittaa niiden kirjoittajia, ei niiden anti myöskään ole sitä mitä toivoisi.

Seuraavan kerran kun otatte popparit esiin ja avaatte suosikkibloginne luettavaksi, miettikää, että senkin blogin takana on ihan oikea ihminen, joka kaikessa ihanuudessaan haluaa jakaa osan elämästään ja kokemuksistaan teidän kanssanne. Sen sijaan, että kirjoitatte ilkeämielisen kommentin kommenttikenttään tai menette levittämään perättömiä huhuja hevostallinettiin, hymyilkää ja olkaa iloisia siitä tekstistä, jonka bloggaaja on teitäkin varten luonut!

Kellokoski 31.5.

Lähes naapurissa oli tarjolla aluekilpailut toukokuun lopussa, joten sinnehän oli siis suunnattava. Alun perin olin ajatellut Eemelin osallistuvan 6-7-vuotiaille tarkoitettuun Automax-cuppiin, mutta koska jo ensimmäisen osakilpailun ohjelma oli kohtuullisen haastava ja Eemelillä oli ollut vähän vaikea kausi takanapäin, vaihdoin luokan suosiolla kaikille avoimeen He B:0:n. Samaan luokkaan osallistui myös Murde. He B:0 on kaikkine voltteineen ja siirtymisineen myös aika haastava, joten vähän varauksella suhtauduin ajatukseen siitä, mutta jostain on taas lähdettävä liikkeelle, että tietää, mihin nuo otukset pystyvät.

Eemelin startti oli heti aamusta ja sen kanssa otin aika lyhyen verryttelyn taktiikan. Hölkkäiltiin hetki varsinaisella verryttelyalueella ja pääasiallinen verryttely tehtiin radan viereisellä alueella kahden edellisen ratsukon aikana. Eemeli tuntui toimivan verryttelyssä aika mukavasti, siirtymiset sujui ihan jees, laukka rullasi ja raviakin pystyi säätelemään. Mitään hirvittävän ihmeellistä ei verryttelyssä tehty, kunhan sain ponin kuulolle ja tyytyväiseksi.



Radalle suuntasin hyvillä mielin, sillä homma tuntui olevan ihan kivasti hallussa. Radan aikana poni tuntui kuitenkin lyhyestä verryttelystä huolimatta vähän väsyneeltä. Ravivoltit sujuivat ihan jees, mutta lisäykset jäivät vaisuiksi. Kolmikaarinen kiemuraura oli ihan ok, mutta käynti lyhyttä ja kiireistä. Laukannosto käynnistä meni vähän plörinäksi, mutta laukkavoltti ja lisäys oli ok oikealle. Peruutuksen meinasin unohtaa, joten siitä tuli vähän hätiköity. Toinen laukannosto oli parempi, vaikkei kylläkään hyvä, voltti jälleen ok ja keskilaukka jopa omaan makuuni ihan super. :) Lopputervehdykseenkin päästiin perille asti.

Alkutervehdyksestä 8, jeeee! 

Kolmikaarinen kiemuraura 7  

Keskilaukasta 8

Ohi on!
Ihan hyvä rata siis, mutta fiilis ei silti ollut kummoinen. Vielä oli liikaa vaikeuksia laukannostoissa ja raviohjelma jäi hieman alavireiseksi, etenkin ne lisäykset, mutta olihan siellä paljon hyvääkin, mikä vaan meinasi multa unohtua ennen kuin sain paperit käsiini. Tuomarit olivat tykänneet Eemelistä ihan sikana ja palkitsivat radan prosentein 65,9%. Sain toiselta tuomarilta neljä kasia ja jopa yhden 8,5!!! Kyseinen tuomari oli myös sijoittanut myt ykköseksi luokassa. Toinen tuomari ei ollut tykännyt ihan niin paljoa, mutta hyvät pojot sieltäkin kuitenkin irtosi. Olin iloisesti yllättynyt!

Murde oli vuorossa luokan loppupäässä ja sen kanssa taas tehtiin vähän pidempi verryttely, jotta se ehtisi hyvin vertymään ja notkistumaan kropastaan ja pääsemään yli pahimmista jännityksistään. Pääosin verryttelin laukassa, sillä siinä on helppoa istua ja hevonen rentoutuu parhaiten. Vähän toki ravailtiinkin ja tehtiin siirtymisiä, mutta laukka taisi kuitenkin olla pääasiallinen askellaji.

Murde tuntui verkassa todella hyvältä ja parani koko ajan. Ensimmäistä kertaa elämässään se oli vieraassa paikassa heti alusta alkaen aika rennon oloinen eikä kiveksi kovettunut pökkelö. Olin äärimmäisen hämmästynyt ja erittäin iloinen tästä käänteestä elämässämme. :)



Radalle päästyämme hyvä vire tuntui jatkuvan. Pari pientä jännittymistä kuuluttamon kulmassa, mutta muutoin Murde tuntui toimivan hyvin ja pääsimme aloittamaan radan hyvillä mielin. Rata sujui omasta mielestäni paljon paremmin kuin Eemelin rata ja olin vaan niin iloinen koko radan, koska Murde säilyi läpi radan ratsastettavana eikä kivettynyt kovaksi kertaakaan. Kerran vähän tökättiin yhdessä kulmassa, toinen keskilaukka vaihtui viimeisessä askeleessa ja lopputervehdykseen ei päästy ihan kunnialla, sillä tuomari avasi auton oven ollessamme linjalla ja Murde hieman säikähti sitä.







Keskilaukkaa
Lopputervehdyksen pieni säikähdys. :)

Olin kaikesta huolimatta supertyytyväinen ja muidenkin silmään rata oli näyttänyt hyvältä. Tuomarit eivät kuitenkaan mua ja Murdea juuri arvostaneet vaan linja oli tasainen 6-6,5 läpi radan ja rikkeet veloittivat sitten niin paljon, että tulos jäi jopa alle 60%. Lopulliset pisteet taisi olla 59,2%, joka oli kyllä omaan mieleen aika vähän tuosta hyvin sujuneesta radasta. Murde vaan on niin hassun näköinen hevonen, että sen täytyy mennä todella hyvin saadakseen pisteitä. Siinä missä Eemelin ei tarvitse mennä ihan niin hyvin ja se saa jo pelkällä olemuksellaan niitä pisteitä. :)

Eemeli oli loppupeleissä luokan toinen, häviten vain pisteellä voittajalle. Olin ihan supertyytyväinen kumpaankin hevoseen ja niiden suorituksiin. Oikeastaan kumpikaan ei sinä päivänä olisi voinut juuri paremmin mennä. Eemeli oli vielä hieman alavireinen eikä tuntunut ihan superhyvältä, mutta sen pelastus oli se, että homma näytti ilmeisen hyvältä. Murde taas antoi ensimmäisen kerran sellaisen tunteen radalla, että taas jaksaa uskoa mun ja Murden yhteiseen tulevaisuuteen kouluradoilla! :)

Ihana päivä, ihanat kisat ja taas jaksaa!

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Kasvattajapäivät 23.5.


Meidän varsulinkin oli aika toukokuussa tehdä ensimmäinen itsenäinen maailmanmatkansa. Sipoon näyttelyssähän tuo on maitovarsana käynyt esiintymässä, mutta nyt piti suoriutua reissusta ihan ilman äidin hellää huomaa. :)


Kävin muutamia kertoja ennen kasvattajapäiviä "treenailemassa" Vilin kanssa. Harjoiteltiin suitset päässä oleskelua, talutusta suitsista ja juoksemista ihmisen vierellä. Tehtiin kaikkia olennaisia pieniä juttuja siis. ;) Vili on onneksi ihan superfiksun oloinen kaveri eikä tuntunut kummastelevan juuri mitään. Se seisoo supernätisti käytävällä kahdelta puolen kiinni ja antaa hoitaa itseään ihan vaikka kuinka paljon. Päivää ennen näyttelyä myös käytiin vesikarsinassa pesulla ja sekin sujui ilman minkään sortin draamaa, vaikka odotin, että se olisi voinut olla hieman haastavaa. Hyvä näin.


Arvoin pitkään kasvattajapäiville osallistumista, sillä Vili on ihan järkyttävässä kasvuvaiheessa. :) Se on kasvanut kevään aikana ainakin 10cm korkeutta ja on siksi varsinainen honkkeli. Sen likkeessä näkee myös, että lihaksisto ei ole vielä ehtinyt oikein kasvuun mukaan ja kaikki liikkuminen on hieman "hirvimäistä"... Mutta koska näille nuorille ei muuten tule helposti lähdettyä näyttämään maailmaa, päätettiin kuitenkin ihan retkeilyn kannalta lähteä näyttelyyn mukaan.

Niinpä siis eräänä toukokuisena lauantaiaamuna pyydystettiin varsa laitumelta, letitetiin se, laitettiin kaverinsa kanssa koppiin ja suunnattiin kohti Ypäjää. Ypäjällä Vili käyttäytyi kuin vanha tekijä. Se meni nätisti mittaukseen, antoi mitata itsensä ongelmitta, meni mielellään kehään ja esiintyi edukseen. Ja vaikka kotona se olikin näyttänyt ihan kammottavalta, Ypäjällä se näytti jopa ihan hevoselta. :)

Koska hovikuvaaja oli tällä kertaa varsanesitystehtävissä, ei omaa kuvamateriaalia paikan päältä saatu. Onneksi kuitenkin Kani pelasti tilanteen ja räpsi pari kuvaa Vilistä kehässä. Näiden näyttelykuvien copyright siis Leena Kahisaari. Suurkiitos hänelle!



Kuten osasimme odottaakin, Vili sai aika vähän pisteitä tällä kertaa, 77777 = 35p ja II palkinto. Olimme kuitenkin superylpeitä pikkupojan hienosta käytöksestä suuressa maailmassa. Ja kokoa Vilille mitattiin peräti 155cm. Eipä aikaakaan kun Vili on jo suurin hevonen laumassamme. ;) Ja niin kuin tarkkasilmäisimmät ovat ehkä huomanneet, Vilillä on päässään Murden suitset, jotka eivät ole sille ainakaan yhtään liian isot... Iso poika siitä tulee!

Vertailun vuoksi laitetaan esille myös Murden 1-vuotiskuva Sukupostista. Ehkä hieman samaa näköä havaittavissa??? :)


Vili pääsi Ypäjän retkensä jälkeen ihanalle isolle laitumelle muiden nuorien orien kanssa peuhaamaan. Toivotaan, että se siellä jäntevöityy kesän aikana ja pysyy muutoinkin kunnossa. Ensi keväänähän sillä olisikin jo sitten Kyvyt Esiin-karkeloita tiedossa, siihen asti se saakin vain kasvaa ja viisastua entisestään.

P.S. Matkakaverina oli hieno 2-vuotias orhipoika Black Diamond S (i. Pin Rock's Black Velvet), joka on myytävänä. :)


sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Murde yleisöklinikkaan!

Pietin valmennuksessa huhtikuussa

Murden kanssa suuntaamme ensi perjantaina Aulangolle Playsson.netin ja Aulangon ratsastuskoulun järjestämään yleisöklinikkaan, jossa valmentajana toimii Ville Vaurio. Meidän vuoromme on illalla 19.30-20.30 ja yritettään kovasti esittää vaativan tason osaamista. ;) Saa nähdä, miten onnistutaan!

Tervetuloa mukaan! 


lauantai 6. kesäkuuta 2015

S.W. Dreams Come True / Jalostusarvostelu 26.5.


Kevään tavoitteisiin kuului ratsutettavana olevan Mustan ponin eli S.W. Dreams Come Truen eli Camin kantakirjaus. Sitähän on nyt koko kevään enemmän tai vähemmän tavoitteellisesti työstetty, ratsastettu ja hoivattu nimenomaan ajatuksena, että se saadaan kantakirjattua mahdollisimman hyvässä kunnossa.

Kevät ei ole ollut helppo tämän mustan ponin kanssa, mutta työ alkaa tuottamaan tulosta ja poni alkaa liikkumaan kivasti sekä toimimaan myös aika mukavasti.

Kantakirjauksen tai nykyään siis "jalostusarvostelun" ensimmäinen jännitettävä osuus oli se, järjestetäänkö näyttelyä ollenkaan. Cami oli ilmoitettu Nurmijärven näyttelyyn 26.5. ja ilmoittautumisajan puitteissa ilmoittautuneita oli huolestuttavan vähän. Ilmoitusajan pidentymisen ansiosta muutama lisäilmoittautuja saatiin listoille ja näyttely päätettiin järjestää.

Hyvä näin, sillä olisi ollut aika masentavaa, jos kaiken työn ja suunnittelun jälkeen ei ponia olisikaan päästy Hippoksen kehässä esittämään. :)

Näyttelyä edeltävällä viikolla poni oli ratsastettu lähes joka päivä, jotta se olisi mahdollisimman kivasti kuulolla ja toimisi mahdollisimman kivasti. Viimeisenä iltana ennen näyttelyä reenailtiin vielä vapaana esittämistä ja tsekkailtiin ponin omistajan kanssa, että kaikki on vireessä. Poni ja varusteet puunattiin puhtaaksi ja tavarat pakattiin seuraavaa aamua varten valmiiksi.

Kaikki ei tietenkään mennyt niin kuin elokuvissa ja viime hetkellä loukkaantumisen takia Camin maasta esitykseen hankittu henkilö joutui perumaan ja hovikuvaaja joutui ponin esittämispuuhiin rakennearvosteluun. Minä kun en itse lyhykäisine jalkoineni pysty esittämään yhtään mitään, kerran yritin Ponden esittää ja se sai huonoimmat arvostelut ikinä. Olen siis oppinut jättämään tämän osion muille. :)

Aamu alkoi mittauksella, jossa Cami todettiin ponikokoiseksi. Cami käyttäytyi varsin asiallisesti ja olimme siitä ylpeitä. Rakennearvostelussa Cami toimi myös hienosti, vaikkeivät hovikuvaajan kanssa koskaan aiemmin olletkaan moista yhdessä harjoitelleet. Onneksi olivat vanhoja tuttuja muutoin kuitenkin. :) Tämän jälkeenhän Cami sai esittää itseään vapaana ja sekös sen mielestä vasta hauskaa olikin. Ihan niin hauskaa, ettei kiinni olisi meinannut antaa, kun olisi ollut paljon mielenkiintoisempaa tutkailla vieraan maneesin saloja... :)


Ratsastuskoe oli pienen tauon jälkeen vuorossa samaisessa maneesissa, joten Cami oli onneksi jo nähnyt paikan eikä siten ollut syytä huoleen minkään suhteen. Varusteet vaan vaihtoon ja verryttelemään. Cami oli alkuunsa verryttelyssä hieman jännittynyt ja jännittyessään rullaa itsensä lyhyeksi sekä kaulastaan että kropastaan, mutta lähti vähitellen siitä kyllä vertymään ja venymään. Itse ratsain esittämisen aikaan se alkoi olla jo varsin hyvällä mallilla ja esitti itseään hyvin.






Cami sai varsin mukavat pisteet ja arviot ja palkittiin II-palkinnolla. Erityisesti omaa mieltä lämmitti, että se sai maininnan lihaksikkaasta kaulasta ja takaosasta... :) Ei ole kaikki työ mennyt ihan hukkaan siis vaan jossain jotain näkyykin! Tiimi oli päivään erittäin tyytyväinen ja Camikin taisi tykätä matkailusta maailmalle. Ja cobimaiseen tapaan, Camikin tuntuu nauttivan esiintymisestä, vaikka se välillä vähän jännittävää saattaa ollakin!

Hyvinkää 16.5.

Kisakausi on korkattu ja sitä on jo jatkettukin. Savijärvellä oli siis Murden aloitus, mutta Eemeli pääsi starttaamaan vasta 17.5. Hyvinkään kansallisissa. Eemelin edellinen startti oli lokakuussa Ypäjällä, joten aika kysymysmerkkinä lähdettiin liikenteeseen. Mä saan aina itseni kilpailutauon aikana ihan hysteeriseksi ja masentuneeksi ja ensimmäinen kilpailu tauon jälkeen on aina vähän semmonen vaisu, koska en jostain syystä osaa mukamas ratsastaa radalla yhtään eikä hevosetkaan muka toimi niin kuin pitäisi jnejnejne. Ja tämä hysteria on nimenomaan hevoskohtainen eli ei auta, vaikka olisi ollut radalla jollain toisella hevosella juuri aiemmin vaan jokaisen kanssa on tämä tauon jälkeinen ihmettely suoritettava erikseen.

Eemelin kanssa oltiin muutoinkin ihmeissään, kun koko kevät on ollut ihmettelyä ja kyselyä, että onko jotain vialla ja jos, niin mitä on vialla. Satuloiden kanssa on ollut säätöä ja ihan vasta juuri ennen Hyvinkään kisaa saatiin yksi Amerigo testiin ja todettiin sen olevan sen verran hyvä, että sillä satulalla lähdettiin Hyvinkäälle starttailemaan.

Hyvinkäälle siis suunnattiin 6-vuotiscupin ensimmäiseen osakilpailuun, jossa taso oli todella kova. Kilpailijoissa oli todella hienoja, upeasti liikkuvia puoliverisiä, joiden seassa oli aika pieni olo ponin selässä. ;) Yhteenkään en olisi silti vaihtanut omaa ratsuani, sillä Eemeli on vaan niin täydellinen juuri mulle... :)

Verkassa sain Eemelin ihan kivasti notkistumaan ja kuulollekin ruuhkasta huolimatta. Pienellä alueella oli todella paljon hevosia verryttelemässä, joten voin kuvitella, ettei tuo ollut monille nuorille ihan hirvittävän miellyttävä tilanne. Eemeli onneksi suhtautuu moiseen ihan kuten mihin tahansa muuhunkin ratsastusalueeseen. Sitä ei juuri muut hevoset ahdista eikä juuri mitkään pohjatkaan... Se on siitä mukava yksilö. Eemelillä oli verryttelyssä ihan kiva energia ja sitä sai ihan ratsastaakin, joten ihan hyvillä mielin lähdettiin radallekin. Uudessa satulassa oli myöskin ihana istua ja sitä fiilistelin mennessäni myöskin...




Radalle mentäessä Eemeli vähän ihmetteli tuomareita ja ympäristöä, mutta chillasi aika nopeasti ja rupesi keskittymään töihin. Raviohjelma sujui aika kivasti, ei mitään suuria rikkeitä, lisäykset onnistuivat ja kaarteetkin oli melko sujuvia. Käynti oli lyhyttä ja jännittynyttä, kuten yleensäkin. Pitää ehdottomasti ruveta taas tekemään töitä puomeilla käynnissä, sillä sillä keinolla viime kesänä saatiin käyntiä jo paljon paremmaksi. Laukka oli ihan ok, mutta olisi kyllä saanut kantaa hieman paremmin. Kaikki kuviot kuitenkin onnistui ihan jees ja nostot tuli niin kuin pitikin. Olin varsin tyytyväinen Eemeliin, etenkin kun koko viikko ennen kilpailuja oli mennyt kaviota arkoessa ja vasta edellisenä päivänä oli päästy takaisin hommiin ja tultu päätökseen, että kisoihin ylipäätään lähdetään.


Harjoitusravia
Keskiravia
Keskilaukkaa
Koottua laukkaa
Ohi on! 
Tiesimme jo etukäteen, että näihin ikäkausikilpailuiden kaikkiin osakilpailuihin vaihdetut FEI:n nuorten hevosten ohjelmat ja sitä myöden kollegiaalinen arvostelu, ei ole meidän heiniä kuten ei aikanaan ollut Saminkaan heiniä. Arvostelun antina oli "varmasti ihan hieno rotunsa edustaja, mutta puoliveristen joukossa jää auttamattomasti jälkeen". Tuonhan me tiedämme kaikki, sillä tottakai poni on poni ja hevonen on hevonen, mutta pitikö se nyt sitten paperiin kirjoittaa. Ilmeisesti piti ja kyllähän siitä hieman paha mieli tuli. Viime vuonna osallistuimme myös Eemelin kanssa kollegiaalisesti arvosteltuihin luokkiin ja saimme varsin asiallista ja rakentavaa palautetta, vaikka kilpakumppanit pääosin hevosia olikin. Nyt sitten arvostelu oli tuota tasoa... Tarkoittaako tämä sitä, että tuomarit toivovat ponien jäävän kotiin ja unohtavan ikäluokkakilpailut? Milläs näitä nuoria poneja sitten koulutetaan meidän tulevaisuuden toivoillemme eli poniratsastajille sopiviksi kilpureiksi?

Suomessa kasvatetaan paljon erittäin laadukkaita ratsuponeja sekä rotuponeja, jotka ovat kv-tason tuomareiden mukaankin riittäviä jopa kansainvälisille areenoille. Suomessa on myös paljon harrastukseen panostavia, lahjakkaita poniratsastajia, jotka tarvitsevat laadukkaita, hyvin tehtäviinsä valmisteltuja poneja alleen. Miksi emme siis nuorten hevosten luokissa suhtaudu avoimin mielin poneihin ja anneta mahdollisuus tehdä niistä poniratsastajille toimivia kilparatsuja hyvien kilpailukokemusten kautta?

Olisihan se hienoa, että nuorille poneille olisi omia ikäluokkakilpailuita, jossa ne voisivat kilpailla toisiaan vastaan, mutta koska se ei vielä tunnu olevan mahdollista, on mielestäni varsin hyvä käydä näyttämässä nuorille poneille kilpailumaailmaa nuorten hevosten luokissa. Toivon siis jatkossakin avointa suhtautumista ja asiallista kommentointia ponejenkin kohdalle. Tähän asti olin sellaisesta saanut nauttiakin, mutta tällä kertaa hieman yllätyin kommenttien laadusta. Ehkä huomenna jo taas toisella tapaa?

Tosin viime keväänäkin eräs tuomari eräissä kansallisissa kilpailuissa kommentoi kovaan ääneen ratsastaessani ohi rataan tutustuessani, että "tää luokkahan on avoin nuorille hevosille ja nyt tuolla on poni". ;) Eli meitä on niin moneen junaan ja osa jää vielä asemallekin...

Poniini olen kuitenkin äärimmäisen tyytyväinen, sillä kaikkien vaikeuksien jälkeen, se suoritti hyvän, ehjän ohjelman omalla tasollansa. Enkä mäkään ihan hirveän huonosti sitä luotsannut. :)