sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Normireenejä ja kausi korkattu!

Uusi vuosi on alkanut mukavissa merkeissä. Reenit ovat jatkuneet, sillä kentät ovat olleet monissa paikoissa jopa paremmassa kunnossa kuin kesällä ja selkäkin on ollut siinä määrin ok, että on pystynyt ratsastamaan lähes normaalisti.

Kotona on pystynyt ratsastamaan nyt aika kivasti. Maastot on hyvällä mallilla ja meidän oma tarha on niin hyvä kuin se vaan voi olla. Murde on liikkunut tällä viikolla mukavan monta kertaa. Viime perjantaina intouduin lempiharjoitustekstistäni ja ratsastin Murden ihan superhyvin ja tein kaikkia kuvioita vimmana, mistä olin tekstissäni kirjoitellutkin. Olin erityisen tyytyväinen laukka-käynti-vastalaukka-käynti-harjoituksiin. Murde tuntui hyvältä ja sain sitä aika kivaksi ja nopeaksi avuille. Väistöt olivat helppoja ja Murde tuntui kohtuullisen suoralta. Launtaina oli Murden alkeisratsuvuoro ja tuttuun tapaan se toimi kuin ajatus. Sen mielestä on maailman mukavinta toimia alkeisratsuna, sillä se osaa kaiken ja on kaikessa vaadittavassa erittäin taitava. :) Sunnuntaina pitikin sitten olla estetunti, mutta aikataulumuutosten takia sitä ei ollutkaan ja Anni ja Heidi suuntasivatkin ratsuineen sileän reeniin toiselle lähimaneesille sen sijasta. Murde näytti sielläkin ihan hyvältä ja letkeältä. Maanantaina teimme pitkän maastolenkin herra Hovikuvaajan kanssa. Murde oli tuttuun tapaan hovikuvaajan ratsuna ja mulla oli Pondeponi. Käytiin metsässä rämpimässä ja nostelemassa kinttuja puunrunkojen yli sekä yliteltiin puroja ja ojia. Aika jännää oli, mutta selvittiin jälleen kerran hengissä. :) Tiistaina päädyin ratsastamaan Murden ilman kepukkaa vihdoin ja viimein ja löysin edestäni kaikki ikuiset haasteet, jotka olen hetkeksi halunnut taas unohtaa ratsastamalla kepukka kädessä. Meillä oli siis neuvottelu jos toinenkin aiheesta voiko ilman kepukkaa edetä ja onko pohjeavun ymmärtäminen mahdollista. Noooh, loppupeleissä sain suoritettua laukassa haluamaani "neliökahdeksikkoa" vaihdon kanssa keskellä ilman ylimääräisiä hidasteluita tai liiraamisia sisäpohjetta vasten ja olin tyytyväinen. Ei me vieläkään missään yhteisymmärryksessä oltu, mutta kuitenkin jo samankaltaisella aaltopituudella... Keskiviikkona Murde sai vihdoin tällä kertaa jopa ansaitsemansa vapaapäivän ja torstaina olikin sitten vuorossa pikkuesteen kanssa samainen neliötehtävä kuin tiistaina. Ihan vaan kostoksi. :) Aluksi ongelmat olivat samankaltaisia kuin aiemmalla kerrallakin, mutta lopulta homma sujui Murdelta ja Annilta oikein mukavasti... Perjantaina hölkkäilin Murden kanssa illalla ilman satulaa ja meillä oli oikeastaan aika kivaa. Murde toimi yllättävän hyvin, vaikkei kannuksia ja kepukkaa ollutkaan matkassa ja se oli varma, että mä putoan kyydistä...

Lauantaina olikin sitten aika korkata kisakausi 2014. :) Tai ei nyt varsinaisesti kisakausi, sillä kyseessä oli vain rataharjoitus, mutta kausi kuitenkin! Murdella oli tavoitteena selvitä hengissä läpi He A:2-ohjelman. Olen sen kerran aikaisemminkin Murdella ratsastanut rataharjoituksessa Haarajoella ja nyt sitten olin uskaliaasti suunnitellut kokeilevani kurvailla sen läpi ilman raippaa. Verkassa ratsastin vielä kepin kanssa, mutta ennen rataa jätin raipan pois ja suoritin toisen kerran He A-tasoisen radan ilman sitä taikasauvaa... Ensimmäinen kerta on aluekisoista 6-vuotiskaudelta, jolloin uskaliaasti menin kokeilemaan He A:ta, mutta totesin sen olevan vielä varsin haastavaa. :) Nyt oli kuitenkin jo hieman helpompaa ja radan aikana oli vain oikeastaan yksi kohta, jossa menetin totaalisesti kaiken hallinnan ja se oli ensimmäinen laukannosto. Murde oli jo niin turtunut ravailuun hötkyvä ja potkiva pilotti selässä, että olisi halunnut kurvailla vaan edelleen ravissa ympäriinsä...

Rata alkoi aika kivalla sisäänratsastuksella, keskiravia taas menin minä enemmän kuin Murde. Pohkeenväistö oli ihan ok, kaarteessa ennen sitä Murde vaan painui aivan liian alas kun ei jaksa kaarteissa oikein vielä ravata. Toinen keskiravi meni taas mun nojaillessa taakse ja kaiverrellessa kannuksilla vauhtia ja Murden jatkaessa samaa pötköttelyä... Tai siltä se ainakin tuntui. Samalla lailla kaarteessa ennen pohkaria Murde putosi aika alas ja pohkari sitten taas oli ihan ok, vaikka ravi vähän pääsikin hiipumaan.




Laukannosto oli myöhässä, sillä Murde oli tosiaan jatkamassa ravia kaikessa rauhassa, mutta itse laukkaympyrä oli ihan kelvollinen. Keskilaukkaan ei tullut riittävästi eroa, mutta mä oli tyytyväinen, että sain edes jonkunlaisen reaktion jalkaan. Vastalaukkaan kääntäessä kaarre oli taas vähän etupainoinen, mutta vastalaukka ok. Käynnin kautta laukanvaihto oli ihan ok, mutta olisi voinut tapahtua hieman nopeammin ja terävämmin! Laukkaympyrä vasemmalle oli jälleen kelvollinen ja keskilaukka vaisu, vaikka yritteliäs. Vastalaukka oli taas kaarteesta huolimatta ihan ok ja siirtymiset alas ihan kohtuulliset. Käynti oli Murdelle keskiverto, mutta sekin riitti pitämään radan arvostelun tasaisena. Lopun ravipätkät kurvailtiin myös tasaisen tappavaan tahtiin.






Mulla oli ratsastuksen jälkeen jälleen kerran sellainen fiilis, että oli parempikin punttisalitreeni takanapäin. :) Murdella ratsastaminen ei vaan ole helppoa ja vaivatonta... Onneksi se ei kuitenkaan näyttänyt ehkä ihan niin työläältä ja kammottavalta kuin mitä selkään tuntui, sillä saimme prosenteiksi 63,1% ja siten myös teimme tulosennätyksemme tällä tasolla! Hieman kuitenkin ärsyttää, että Murde on vähän taantunut ennen joulua vireestään, jolloin olimme valmennusten jäljiltä ihan superiskussa ja hevonen oli ryhdikäs ja mukava. Nyt täytyy jostain saada se sama vire takaisin.

Murde on mun makuuni taas vähän hoikassa kunnossa, joten olen vähän uudistanut sen ruokintaa. Tai lähinnä palannut vanhaan, sillä se taas selkeästi tarvitsee vähän enemmän ruokaa. Toisena uudistuksena mun pitäisi ehdottomasti saada Murdelle sopivampi kankikuolain, sillä sen tän hetkinen kanki on sille liian paksu ja mahdollisesti sille riittäisi myös baby-varret pitkien varsien sijaan. Nyt se aukoo suuta aivan liikaa noilla kangilla... Lisäksi haluaisin myös, että kanget olisi aurigania eikä tota pirun ruostumatonta terästä, josta ei kukaan voi tykätä! Täytyy siis vaan keräillä pennosia, jotta jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa olisi varaa ostaa Murdelle sopivammat kanget... Murde on myös järkyttävän näköinen pitkässä kiharakarvaisessa turkissaan, joten voi olla, että klipperikin saattaa laulaa pika puolin. Riippuu toki vähän siitä, miltä nää säät nyt rupee näyttämään... Mutta vaikka moni asia onkin huonosti tai ainakin on siinä jamassa, ettei mua miellytä, niin tulos oli varsin positiivinen ja lupaava. Ehkä tämä vielä tästä!

Pondeponi on myöskin ollut aika täydessä treenissä taas. Sekin oli siis viikko sitten sunnuntaina maneesilla, se tosin ei ollut sitä ennen liikkunut hetkeen mun selkäongelmista johtuen... Maanantaina sitten oltiin siellä maastossa Murden kanssa ja Ponde jopa vähän väsähti kun oli niin pitkä retki! Tiistaina jatkettiin maastoreenejä, mutta mentiin pitkän kävelyn sijasta tällä kertaa siis lähinnä laukkaa, jiihaaaa! Siitä taisin mainitakin jo jossain postauksessa. Torstaina Ponde sai tehdä vähän ravikavalettejen kanssa malttamisharjoituksia Annin kanssa ja hyppäsi myös joitain kertoja yhtä pientä estettä. Ponde on aina niin superonnellinen kun on tikkuja kehissä, joten oli taas kiva nähdä, että se pääsi niihin puuhiin. Perjantaina oli taas vapaapäivä ja launtaina Annin kanssa sileän treeniä, kun Annin vakiratsu Murde joutui leikkimään kouluhevosta Dressage Centerissä... Ponde on kyllä semmonen työnarkomaani, että oksat pois. Se haluaisi tehdä töitä joka päivä ja mielellään eniten laukkaa!

Eemu on myöskin palannut hommiin pienen tauon jälkeen. Se on tällä viikolla juoksutettu kerran, ratsastin sen itse tiistaina ja se oli varsin hyvä, tehtiin siirtymisiä ja käänneltiin suunnasta toiseen vähän samalla ajatuksella kuin Pietin tunnilla ja se lähti toimimaan oikeinkin kivasti. Laukasta raviin siirtymiset etenkin ovat kehittyneet aika kivasti ja tulevat jo paljon hallitumpina kuin aikaisemmin. Torstaina Eemelikin sai tehdä vähän puomi- ja estehommia ja se toimi todella hyvin. Ravipuomitehtävät vaikutti sille todella hyviltä, sillä se venyi niissä vähän niin kuin huomaamattaan! Myös pieni este ylittyi helposti ja kivuttomasti. :) Eemelikin näytti varsin tyytyväiseltä itseensä kun oli suorittanut niin hienosti... Lauantaina Eemeli oli vielä vähän tsillaillut Annin kanssa. Eemeli sai nyt vielä vahvisterokotuksen, joka siltä aiemmista rokotuksista puuttui, joten sillä onkin taas pari päivää kevyttä, jonka jälkeen hommat jatkuu taas. Pitää ehdottomasti yrittää saada sille sovittua Nipsun tunti mahdollisesti jo ensi viikolle, jotta päästään tsekkailemaan, onko edistystä tapahtunut ja saamaan uusia kotiläksyjä... :)

Vilppu järjesti itselleen joululomaa irrottamalla kengän ja saamalla käänteen sisään kavioon juuri ennen joulua. Onneksi kuitenkin asia järjestyi jo heti joulun jälkeen ja Vilppu sai kengän paikalleen. Torstaille saatiin sitten yksi harjoituskerta ennen lauantain koitosta. Torstaina kotikentällä Vilppu oli todella kiva ratsastaa. Se liikkui mukavasti eteenpäin ja halusi tehdä töitä. Ravattiin ja laukattiin ja käännetttiin ja kurvailtiin ja oli kivaa.

Lauantaina koitti sitten Vilpun suuri päivä. Rataharjoituksissa Vilppu oli ilmoitettu helppoon beehen. :) Vilppuhan on tähän asti pysytellyt He C-tasolla, mutta nyt oli aika kokeilla vähän vaikeampaa ohjelmaa, jotta tiedetään, missä mennään. Ratana oli siis He B:3.

Vilppu oli verryttelyssä ihan ok, hieman vaisu reagoimaan jalalle ja ajoittain hieman vahva, mutta silti varsin ok. Ensimmäiset laukat oli aika pitkälti herran haltuun, mutta nekin siitä sitten hieman tokeni. Huomasi kyllä taas, ettei ollut päässyt isoon tilaan laukkailemaan pitkään aikaan, sillä sen verran holtitonta se suorilla laukkaaminen tuntui olevan...  Välillä Vilppu kuitenkin yllättikin, kuten esimerkiksi pari kertaa lävistäjällä lisäystä pyytäessä kun se melkein tuntui ymmärtävän, mistä oli kysymys ja yritti pötkiä menemään minkä jaloistaan pääsi. :)

Radan aikaan Vilppu oli jo hieman väsynyt. Raviohjelma alkoi ihan kivasti, jopa parin seiskan arvoisesti, mutta käännökset volteille eivät ihan onnistuneet vaan niistä tuli hieman isot. 4-kaarinen kiemuraura oli ihan ok, mutta taivutukset olisivat saaneet olla pehmeämmät ja tahti pysyä vähän paremmin yllä. Laukat saatiin suoritettua, mutta ei vielä esitettyä. :) Käynti oli kivan tasainen ja uloskin päästiin kunnialla. Saatiin siis suoritettua He B-tasoinen rata ja pisteitäkin ropisi peräti 58.8%! Hyvä Vilppu!








Sami ja Kerma ovat myös olleet duunissa tällä viikolla. Samin kanssa on tehty vähän avoja ja sulkuja vaihtoja. Vaihdot ovat välillä olleet jopa ihan uskomattoman hyviä, mutta välillä taas varsin hankalia. Yritetään kuitenkin pitää niitä yllä koko ajan, jotta ne jonain päivänä vaan loksahtaisivat paikoilleen. Avot ja sulut taasen ovat mun mielestäni ihan kivalla mallilla ravissa. Kerma oli viimeisimmällä ratsastuskerralla myös ihan super! Tehtiin sen kanssa ensin väistöjä varsin mallikkaasti ja pikkuhiljaa lisättiin väistöjen välille laukannostoja eikä se kiihtynyt niistäkään vielä alkuunkaan. Lopuksi sitten tein muutaman laukkaväistön ja niistä laukanvaihdot ja tulipahan muuten ponilta aivan sikahienot vaihdot! Vähän yllätyin itsekin... Onhan se siis vaihtoja aina tehnyt vähän sinnepäin, mutta nyt kun sain sen väistössä oikein hyvin suoraksi, tuli sieltä todella laadukkaat vaihdot! Wau. On se vaan hauska pieni poni, vaikkei aina ihan helpoimmasta päästä...

Siinä kai taas päällimmäiset kuulumiset!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti