sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Reeneistä

Hohhoijaa, mikä viikko. Maanantaina ja tiistaina oli Nipsun reenit, niistä yritän tehdä taas ihan oman postauksen kera kuvien. Siellä oli mukana siis Purde.

Omat hepat ovatkin olleet nyt sitten loppuviikon työkiireiden ja kisoihin valmistautumisen jäljiltä kevyemmällä. Ensi viikolla niillä onkin sitten taas täysi reeniviikko, etenkin Purdella, joka starttaa sitten sunnuntaina Järvenpäässä kauden ensimmäisissä aluekilpailuissa. :)

Akun ratsastin pari kertaa tällä viikolla, keskiviikkona ja torstaina. Keskiviikko oli vähän alavireisempää suorittamista, vaikkakin ihan hyviä pätkiäkin saatiin toki aikaiseksi. Aloitettiin pitkästä aikaa taas työstämään laukanvaihtoja käynnin kautta silmällä pitäen Savijärven kesäkuun kilpailuita. Ne eivät olleet mitenkään hirvittävän hyviä, mutta vähän sinnepäin kuitenkin. Kun sain ne kivalle mallille, oli aika lopetella, jotta seuraavana päivänä pääsisin jatkamaan vireällä hevosella. Ja kuten osasin toivoakin, torstaina Aku oli ihan super. Se oli alusta asti hyvin kuulolla, reagoi kivasti pohkeeseen ja pidätteeseen ja toimi erittäin hyvin. Ratsastin lopuksi läpi He A:0-ohjelman siltä osilta kun sen muistin ja saatiin kaikki tehtävät aika kivasti suoritettua. Ohjelmassahan on niitä laukanvaihtoja käynnin kautta vaikka millä mitoin ja silti suoriduttiin mun mielestä hommasta aika kunnialla ja vielä on pari viikkoa aikaa suorittaa lisätreeniäkin. :) Vaihtoehtona Savijärvellä olisi ollut He A:10, mutta pidän itse paljon enemmän A:0 ohjelmasta, joten siihen tähdätään ja ollaan rohkeasti jo ilmoittauduttukin. Järvenpäässä ei valitettavasti ollut Akulle sopivaa luokkaa.

Vilpun kanssa työskentelyä oli myös ohjelmassa keskiviikkona ja torstaina. Keskiviikkona tehtiin ihan kunnon reeni, kun Vilppu oli otollisessa mielentilassa. Työstettiin laukkaa enemmältikin, tehtiin laukasta seis - peruutus - laukannosto ja oli kuin olikin Vilpulle todella hyvä harjoitus. Se innostui laukannostoista, sillä laukka on Vilpun suosikkiaskellaji ja joutui tulemaan vähän kasaan, kun tehtiin laukasta seis. Loppuraveissa allani oli mukavan vetreä ja nöyrähkö ratsu, olin tyytyväinen. Torstaina tehtiin sitten viimeistelyharjoitus ennen viikonlopun kisoja. Ratsastin 4 kertaa läpi He C:2-ohjelman. Ensimmäiset pari kertaa oli aika pitkälti herran haltuun, mutta viimeiset kerrat olivat jo varsin lupaavia. Laukka on vielä vaikeaa ja etenkin laukkalävistäjät, mutta niistäkin kuitenkin selviydyttiin hengissä. Kuten keskiviikkona, myös torstaina oli loppuraveissa erittäin mukavan oloinen ratsu alla. Tämä kun ei ole ollut mikään itsestäänselvyys Vilpun kanssa koskaan, olin erittäin tyytyväinen!

Samin ja Kerman treenejä oli myös parit tällä viikolla. Samin kanssa oli ohjelmassa ihan perushölkkää ja vähän laukanvaihtoja. Lähinnä semmonen mukava väliviikko reeneissä, kun kisat oli ohi ja seuraavista ei ole tietoa. Tältä näytti hölkät perjantaina:



Kerman kanssa oli varsin antoisa treeniviikko. Laukkaaminen sen kanssa on yhtäkkiä loksahtanut kohdilleen ja se on todella helppoa ja mukavaa. Se odottaa, se kantaa itsensä ja laukka on pyörivää. Ravi on vielä se haasteellisempi askellaji, tahdin löytäminen on vaikeaa ja Kerma saattaa rullailla ja vatkata päätään minne sattuu. Alkuviikon treeneissä keskityimme pitkästä aikaa raviin ja harjoittelimme keskiravia lävistäjällä keventäen. Eli ei muuta kuin lyhyet sivut harjoitusravia, lävistäjällä lisäys keventäen. Alussa Kerma rikkoi usein laukalle, pysäytin, välillä jopa peruututin sitä ja sitten jatkoin ravissa. Lopuksi sain monen monta lävistäjää hyvässä keskiravissa ilman, että muoto tai tahti heilui. Tämän jälkeen poni sai palkinnoksi laukata. :) Perjantain viimeistelyreeneissä ratsastin radan läpi pari kertaa ja Kerma toimi kuin unelma. Se tuntui siltä, että niillä vedoilla olisi prosentit lähennelleet 70%, sillä kaikki vaan sujui. Kerma tuntui paremmalta kuin koskaan aikaisemmin. Onneksi kuitenkin tiesin, että kisoissa ei ihan niin hyvin sen kanssa voi olettaa menevän, sillä se osaa olla halutessaan varsinainen tättähäärä! :) Olin kuitenkin todella tyytyväinen Kermaan ja sen suorituksiin tällä viikolla, käytiinpähän sitten vielä vähän maastokävelylläkin...


Hyvä treeniviikko siis jälleen takana ja vielä kisatkin Kerman ja Vilpun kanssa! Kyllä kesä on vaan niin ihanaa aikaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti