sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Perusmeininkiä

Viikko alkaa olla taas pulkassa ja mukavasti on taas tullut harrasteltua. Omat pokut ovat tälläkin viikolla olleet erityisesti työn alla. Alkuviikosta ratsastettiin Annin kanssa yhdessä sekä Poni että Murde, mä verkkailin Murden ja Anni ratsasti Ponin ja sit vaihdettiin niin, et mä loppukävelin Ponin ja Anni fiilisteli verrytellyllä Murdella. Lopuksi vielä maastokävely ihanalla metsäpolulla. Oli ihan superkiva ratsastustuokio, vaikka suorittelinkin sitä suoraan töistä tulleena heti aamusta. :) Lisää näitä! Ponitkin olivat tyytyväisiä kun saivat kunnolla liikuntaa ja mielenvirkistystä. Murde näytti hyvältä Annin kanssa ja vaikutti liikkuvan mielellään. Anni ratsasti pitkästä aikaa ponin sileällä ja huomasi sen edistyneen ratsuna muunmuassa niin, että laukka on jo aika kivasti säädeltävissä.

Keskiviikkona Heidi ratsasti Ponin, jotta olisi viikonloppuna mukavasti tuntumaa poniratsastukseen.  Poni näytti iloiselta ikkunasta katseltuna. ;)

Torstaina ja perjantaina reenailin itse Purden kanssa. Olen nyt ottanut väistöt työn alle ihan tosissaan ja vääntänyt kättä niistä Murden kanssa. Oikeaa pohjetta Murde väistää varsin mukavasti, mutta vasemman pohkeen väistäminen meillä on aina ollut hieman hakusessa. Nyt sitten työstimme toki kumpaakin suuntaa, mutta vielä enemmän keskityttiin juuri sen vasemman takajalan aktivoimiseen ja astumiseen kropan alle ja ristiin. Ensin käynnissä ja sitten ravissa. Ajoittain tuntui siltä, että asia meni perille ja oli jopa helppoakin, kunnes sitten taas jonkun kerran ei meinannut sujua alkuunkaan. Mutta en masennu vielä. :) Nyt kuitenkin muutoin Murde on ollut superkiva ratsastaa ja sillä on jopa pikkuhiljaa alkanut olemaan aika kiva eteenpäinpyrkimys ravissakin. Laukkahan on pitkään ollut aika helppoa ja kivaa. Muodon kanssa saan olla itse tarkkana, etten etenkään laukassa pyydä sitä liian syvälle vaan, että Murde pikkuhiljaa oppisi kantamaan oman kroppansa vähän ryhdikkäämmin. Sehän kuitenkin periaatteessa on nyt jo 7-vuotias ja siten aikuinen ja siltä pitää pikkuhiljaa alkaa vaatimaan ihan oikeita töitä.

Murde on nykyään kotona mitä mukavin ratsu. Se ei juuri hötkyile eikä ihmettele maailman menoa sen ympärillä vaan suorittaa tyytyväisenä kaiken, mitä se ymmärtää siltä pyydettävän. :) Sinä aikana kun se on ollut mulla kotona, on kyllä meno muuttunut todella paljon ja meidän välinen suhteemme parantunut ihan huimasti, vaikkei se aiemminkaan huono ole ollut. Uskallan luottaa Murdeen koko ajan enemmän ja Murde myöskin muhun, mikä on tulevaisuutta ajatellen varsin tärkeää. Murde kun ei meiltä mitä todennäköisimmin tule koskaan mihinkään lähtemään. Se kun on ensimmäinen oma hevoseni ja siten se on enemmältikin perheenjäsen kuin mitään muuta.

Poni huili torstain ja perjantain keräillen voimia viikonlopun estevalmennuksia varten. Tänään sitten toimitettiin Poni Tuomarinkylään ja siellä se hyppäsi Karin valmennuksessa Heidin kanssa. Tehtävät olivat kivan simppeleitä, mutta nuorelle ponille niissä oli myös sopivasti haastetta. Sekä poni että pilottinsa Heidi suoriutuivat annetuista tehtävistä erittäin mallikkaasti ja väläyttivätpä he muutaman aika komean hypynkin matkan varrella. Ponin menoa oli ilo katsella, sillä se on kyllä aika hieno, ainakin näin ruusunpunaisten lasien takaa katseltuna. :) Sen laukka on oikeasti aika kiva ja sen meno näyttää niin tasapainoiselta ja helpolta, ettei mitään rajaa. Katsotaan nyt vielä, miten huomenna sujuu ja minkälaisia kommentteja saadaan ponista ja raportoidaan sitten lisää! Heidi varmaankin kirjoittelee tarkemman raportin valmennuksista omaan blogiinsa, joten sitä odotellessa. :) Ja kyllähän paparazzitkin olivat paikan päällä, joten uskoisin, että myös videomateriaalia tapahtumasta on tarjolla.

Tokaj oli myös Annin kanssa hyppelemässä valmennuksessa ja hui, miten isoja esteitä se hyppääkään. :)

Akunkin selkään pääsin tällä viikolla ensimmäistä kertaa reiluun kuukauteen ja se oli ihan superkiva ratsastaa ja toimi aivan mielettömän kivasti. En edes raaskinut mennä kovinkaan pitkään kun se teki niin hienosti kaiken mitä pyysin ja oli ihan superasenteella liikenteessä. Super-Aku!

Ensi viikolla päästäänkin Murden kanssa taas Pietin valmennukseen!!!! Saa nähdä, miten siellä sujuu vai sujuuko ollenkaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti