maanantai 19. marraskuuta 2012

Moniponi seikkailee!

Moniponi sai vihdoin eilen uudet kengät jalkaansa ja niihin tuli nyt myös kaikki lisämausteet eli hokit ja tilsakumit myös mukaan. Moniponia kengitellessä kengittäjämme havaitsi, että ponilla on toisella etukaviossa ollut kohtuullisen mittava kaviopaise jossain vaiheessa. Pohdimme yhdessä asiaa ja vaikkei poni ole ollut askeltakaan epäpuhdas missään vaiheessa niin, että sen olisi huomannut, kaviopaise selittäisi sen haluttomuuden hypätä Kyvyt Esiin-finaalin aikaan. Keväällä karsinnassahan poni hyppäsi tolkuttomalla innolla ja hyvällä fiiliksellä ja syksyllä finaalin aikaan poni oli kuin varjo entisestään. Tämä on minua mietityttänyt todella paljon ja olen moneen kertaan pohtinut pääni puhki, että mikä muutoksen on saanut aikaan. Tämä paisehan sen selvittäisi hyvinkin ja se, miltä se nyt näytti voisi hyvinkin viitata sen olleen akuuteimmillaan juuri finaalin aikaan. Eihän näistä mitään varmuutta ole, mutta tämä hyvinkin selvittäisi ponin haluttomuuden liikkua verrattuna aikaisempaan. Jos näin nyt siis olisi, ei tarvitsekaan ehkä heittää hanskoja tiskiin ponin laadun tiimoilta. :)

Tänään Moniponi pääsi treenailemaan esteponin elämää pitkästä aikaa. Kesällähän poni "hyppäsi" pari kertaa kentällä ratsastajan kanssa ja suoriutui hypyistä helposti ja mallikkaasti. Silloin taisi olla joku ristikko ja pysty hollilla ja niitä ylitettiin sopivassa korkeudessa. Tällä kertaa suunnattiin Ratsutalli Kalliorinteen maneesille reenailemaan esteiden ylitystä. Moniponin estepilotti Heidi oli siis ensimmäistä kertaa retkellä ponin kanssa ja pääsi ihmettelemään, kuinka vaivatonta kaikki ponin kanssa oli, lastaukset, vermeiden vaihdot ja itse työskentelykin.

Moniponi oli taas vieraassa paikassa yhtä tsilli ja rento kuin kotonakin. Se ei turhia hötkyile eikä kyttäile, mennä puksuttelee vaan kaikessa rauhassa, vaikka välillä vähän turhankin innokkaasti. :) Ensin ihan perustyöskentelyä, sitten vähän puomikasan ylitystä, josta siirryttiin pienelle ristikolle. Ristikko pystyksi ja okseri myös mukaan kuvioon. Lopuksi kolmen esteen "rata" joka sujui ratsukolta kuin vettä vaan. Enemmän tästä päivästä kuvituksineen ja videomateriaaleineen voitte lukea Heidin blogista.

Moniponi on kyllä 3-vuotiaaksi ratsun aluksi varsin hyvin kehittynyt. Sen laukka on aika hienoa ja tasapainoista, mutta sitä se onkin itsenäisesti treenannut läpi elämänsä. Moniponi on aina tykännyt laukkailla tarhassa itsekseen. Sen ollessa isoissa mäkitarhoissa se on laukkaillut kymmenenkin minuuttia putkeen mäkiä ylös alas ihan omasta tahdostaan. Tasaisen maan tarhassa sillä on tapana suorittaa ympyräkahdeksikkoa ja tehdä laukanvaihto keskellä. Se on vielä superhuvittava, kun välillä laukanvaihto ei onnistukaan, se pukittaa vimmana ja vaihtaa sen laukan pukin kautta. :) Moniponi on siis ihan itsenäisesti reenannut itselleen hyvän kunnon ja tasapainon, jotka tulevat sillä toivottavasti säilymään aina!

Huomenna Moniponilla on taas vapaata käyskentelyä ohjelmassa, sillä se saa kerätä voimia tiistaita varten, jolloin suunnataan kolmanteen eri maneesiin viikon sisällä. Silloin siis Metsäniittyyn ja Seppo Laineen valmennukseen. Haluaisin sinne melkein mielummin kyllä Purden, mutta koska Purde taasen menee keskiviikkona Stellan valmennukseen Boeen ja viikonloppuna Pietille Vihtiin, ei sekään voi kaikkialla käydä.. Ehkä sitten taas seuraavalla kerralla se pääsee Sepon syyniin.

Murde on pari päivää puuhastellut ulkomailta palanneen Annin kanssa ja on ollut varsin onnellinen siitä. Perjantaina se otti muutamia hyppyjä kotipihassa ja oli niin rento ja reipas, että harvoin sitä sellaisena näkee. :) Tiistaina pääsen sillä ehkä itsekin ratsastelemaan taas! Jiihaaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti