maanantai 6. elokuuta 2012

Halikko 5.8.

Kisaraporttia jälleen peliin!

Tällä viikolla suuntasimme kohti Halikkoa, jossa järjestettiin mukavat aluekoulukilpailut. Savinjärven tapaan tämäkin on valjakkoajoareena, joten nurmipohjalla jatkettiin puuhastelua. Nurmipohjalla kilpaileminen on kyllä hauskaa vaihtelua hevosille. Ainakin omat ratsuni tuntuvat viihtyvän oikein hyvin nurmella.

Aamu alkoi Tokajin kanssa Vaativa B:1-radalla. Verkassa pienen alkukankeuden jälkeen Tokaj tuntui todella hyvältä ajoittain. Avot ja sulut onnistuivat jopa pelottavan hyvin. Laukanvaihdoissa oli edelleen pientä kireyttä toiseen suuntaan havaittavissa, mutta nekin onnistuivat jo paremmin kuin viimeistelyissä viikolla. Tokajin kanssa meillä on ollut ongelmia suun aukomisen kanssa. Se aukoo suutaan tapaluontoisesti ja kun sitä ärsyttää, kankien kanssa se tietenkin vielä korostuu. Nyt olen kuitenkin pari kertaa kokeillut antaa sille sokerin suuhun kangilla ratsastettaessa ja se on ollut varsin hyvä keksintö. Sokerin voimalla se nytkin tuli todella pehmeäksi verryttelyssä. Olin vaan niin tyhmä, että ennen radalle menoa kävelin Tokajin kanssa pitkin ohjin edellisen ratsukon ajan ja kun otin ohjat sen jälkeen käteen, sitä ei todellakaan enää huvittanut eikä sokeriakaan ollut enää jäljellä.

Rata Tokajin kanssa meni siis aika katastrofaalisissa merkeissä. Suu ammotti auki ja joka pidätteeseen se avasi sitä vielä vähän enemmän ja itse ratsastin sitä myötä koko ajan huonommin, koska hävetti se ratsastus niin paljon, etten osannut muuta kuin lamaantua. Ensimmäinen avo meni rikki, sulut eivät oikein onnistuneet, toinen laukanvaihto oli huono, lisätyn laukan loppuun tuli ylimääräinen vaihto ja sen semmoisia kivoja virheitä. Olin NIIN vihainen itselleni radan jälkeen, ratsastin huonosti enkä saanut enää hevosta puolelleni, kun sen pitkin ohjin kävellessä menetin. Tuloksena oli 56,8% ja suuri häpeä. Nooh, ei pisteet meidän normaalista vaativan tasosta paljoa jääneet ja siellä kuitenkin oli monia selkeitä rikkojakin. Eli hyvänä päivänä se 60% on kuitenkin todennäköisesti mahdollinen saavutettava tulos. Siihen ehdottomasti tähdätään! Ja nytkin taas opin todella paljon tästä ratsastuksesta. Ennen kaikkea sen, että juuri ennen rataa ei pitkin ohjin todellakaan kävellä!!! :)




Vaativan suorituksen jälkeen keräilin itseäni kasaan tulevia ratsuja varten. Seuraavana oli vuorossa suomenhevosprojektini Ville, joka oli ilmoitettu Prix de Agrimarketiin, jossa luokkana oli Helppo B:3. Ville on vielä kohtuullisen raaka ratsu ja sitäkin raaempi kilparatsu. Tänään Ville kuitenkin tsemppaili ihan kympillä ja tuntui hyvältä niin verryttelyssä kuin radallakin. Nurmipohjaakaan Ville ei ollut vielä koskaan nähnyt jalkojensa alla, mutta sekään ei menoa haitannut. Ville vaan mennä pörötteli!

Rata oli meille entuudestaan tuttu, sillä kaksi kertaa olemme samaisen radan käyneet starttaamassa aiemmin. Ville kurvaili raviohjelman läpi tasaisesti ja laukassakin tsemppaili oikein mainiosti. Alaspäinsiirtymiset ovat vielä vaikeita, mutta kyllä nekin ovat tulossa!

Ville jakoi tänään tuomarien mielipiteitä kovasti. Toinen tuomari antoi meille huimat 65,455% ja ihan mielettömän positiiviset arvostelut. Mulle antoi tämä kyseinen tuomari istunnasta ja apujen käytön moittettomuudesta peräti 7,5, josta olen huisin ylpeä! Toinen tuomari taasne näki asian hyvin eri lailla ja antoi meille vain 58,182%. Yhteensä siis 61,818%, joka riitti tänään kuudenteen sijaan! Oi sitä riemua!! Oltiin koko tiimi huisin onnellisia, sillä olemme kyllä tiedostaneet, että tässä hevosessa on sitä jotakin ja nyt se on vihdoin päästy näyttämään muillekin... Vilpuri on sellainen rehellinen työmyyrä, joka tekee duunia ihan niin pitkään kuin vaan koskaan jaksaa pyytää. Tästä on hyvä jatkaa ja seuraavaksi taitaa Villen osoitteena olla Suomenhevosten kuninkaalliset-tapahtuma Ypäjällä, jossa se voisi startata sekä torstaina että perjantaina helppo b-tasolla.




Päivän viimeinen ratsu oli Herra Tuuliviiri eli Akusti. Sää oli Akustin makuun hieman turhan aurinkoinen, mutta pohja taas oli Akun mieleen tällä kertaa. Verryttelyssä Aku ei  tuntunut mitenkään erikoiselta, mutta harvemmin se siinä tuntuukaan, etenkään jos sää on siis kuuma. Verryttelin vain 15 minuuttia ja mietin hetken onko sekin liikaa tässä säässä, mutta hyvin Aku jaksoi. Ratana oli meille tuttu He A:2, joka on onneksi ihan ok ratsastettava vähän vetelälläkin hevosella.

Radalle ratsastettaessa minua hirvitti, mitä Aku mahtaa sanoa tuomarikopeista ja taustalla hengailevasta yleisöstä, mutta vastoin kaikkia ennakko-odotuksia, Aku ei kiinnittänyt niihin suurta huomiota. Sisäänratsastuksessa joku kiinnitti Akun huomiota hieman niin, että se meinasi poistua tuomaripäädystä takavasemmalle, mutta pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa ja saimme tästä jopa vähän energiaa ensimmäiseen lisäykseen. Raviohjelmassa tehtiin kohtuullisen tasaista kutosen ohjelmaa, viimeinen pohkeenväistö oli toisen tuomarin makuun jopa seiskan arvoinen. Laukassa oli tuomarien välillä hieman näkemyseroja, mutta muutama seiskakin sieltä tarttui matkaan. Käynti oli tänään lyhyttä ja jännittynyttä, mutta se onkin Akun askellajeista heikoin ja sitä pitänee ruveta harjoittelemaan ja miettimään, kunhan perusrutiini yleiseen suorittamiseen alkaa löytymään. Pisteitämme pudotti tänään yksi "väärinratsastus". Jouduin ottamaan Akun käyntiin reilusti ennen pistettä, kun se ei ollut menossa tuomaripäätyyn kovin innokkaasti ja tästä menetimme sitten 4 pistettä. Tuloksena 59,828% eli ilman väärinratsastusta olisi päästy piirun verran yli 60% tulokseen. Tämä näkyy olevan siis tämän hetkinen tasomme. :) Kummaltakin tuomarilta tuli kehuja ja taisi olla ensimmäinen kerta, kun missään ei puhuttu siitä, että hevonen olisi pohkeen takana, JIIHAA! Sijoituksiin on kuitenkin vielä pitkä matka Akun kanssa, mutta ehkä jonain päivänä... Komea ratsu se kyllä on, siitä ei pääse mihinkään! Kuvia innolla odottaessa.


 


Ei siis huono kisapäivä tämäkään! Vielä tarvitaan paljon harjoitusta ja rutiinia, jotta saadaan nämä suoritukset sellaiselle tasolle kuin toiveissa olisi, mutta onneksi näiden kaikkien ratsujen kanssa ollaan vasta alkutaipaleella, joten se ollee ihan sallittua, että pieniä erheita sattuu. Aku jatkaa hommiaan ensi viikolla Porvoossa. Sitä ennen Aku muuttaa kuitenkin muutamaksi päiväksi Tuomarinkylään työleirille! Ja Tokaj on myöskin mun huomassani ensi viikolla muutaman päivän. Hevostäyteinen viikko edessä siis, onneksi on töistä vapaata!

Kiitokset jälleen ihanalle tiimilleni, joka jaksaa tsemppailla mua ja tuo mulle näitä ihania hevosia ratsastettavaksi kilpailuihin! Hovikuvaaja oli paikalla myös Villen hovikuljettajan ominaisuudessa ja siten kuvamateriaaliakin on tulossa, mutta tähän hätään ei vielä ehtinyt niitä saamaan koneelle. Kiitokset myös kisajärjestäjille, joiden päivä oli pitkä, mutta suoriutuivat tehtävästään oikein kunniakkaasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti