tiistai 1. toukokuuta 2012

Onnea ja epäonnea

Viikko on taas sujunut hyvin epämääräisissä ja vaihtelevissa merkeissä. Viime viikon keskiviikkona huomasin Murden vasemmassa jalassa hieman turvotusta ja pienen omituisen muljuvan asian ja torstaina olikin siitä jalasta selkeästi epäpuhdas. Soittelin luottoeläinlääkärillemme ja sain ohjeen odotella maanantaihin ja katsoa sitten, mikä tilanne on. Maanantaina turvotusta ei enää ollut ja muljuva asiakin oli enää ihan todella pieni, joten testailtiin, miten kulkee ja kulkihan se eli ei muuta kuin takaisin hommiin. Täytyy toki seurailla jalkaa tarkasti, mutta tällä hetkellä näyttäisi, että kyseessä oli vaan joku pieni kolhu tms, minkä takia oli hieman epäpuhdas sen parin päivän ajan. Saa siis huokaista helpotuksesta, sillä olisi ollut ikävää, että juuri kun on päästy Purden kanssa reenien ja kisaamisen makuun, se olisi mennyt rikki. Tosin ei mitenkään tuntematon fiilis. Viime kaudellahan mulla piti olla useampikin ratsu kisoihin, mutta loppupeleissä oli oikeastaan vaan Sami. Tosin ei sekään alkuunkaan huono asia ollut! ;)

Moniponi sen sijaan oli täydessä vireessä. Se oli saanut lepäillä koko viikon ja ladata akkuja KE-geimejä varten ja kuten jo aiemmin mainittu, se suoritti tehtävänsä siellä paremmin kuin hyvin ja mitä ilmeisimmin on pääsemässä finaaliin. Laitetaan sen estearvio vielä esille, koska siitä hyvästä se sinne finaaliin on pääsemässä, askellajiarvionhan jo melkein laitoinkin koko kokonaisuudessaan esille.

Tekniikka ja kyky
Rytmi ja tasapaino 8,2
Etujalan tekniikka 8,5
Takajalan tekniikka 8,5
Selän toiminta 8,6
Reaktiokyky 8,5
Ponnistus 8,2

Luonne ja yhteistyökyky
Halukkuus ja eteenpäinpyrkimys 8
Varovaisuus 8
Kapasiteetti 7,7

Ensimmäisellä kerralla:
"Erinomaisessa kunnossa, miellyttävä käsitellä, hyppää erittäin hyvällä tekniikalla, mutta tänään esiintyi epätasaisesti. Korjasi kiellon jälkeen hyvin."

Toisella kerralla:
"Innokas, mielellään suorittava, temperamenttinen. Suoritti tänään tasaisemmin, korjasi hyvällä asenteella."

Askellajituomarin näkemys
"Hauskanoloinen, touhukas poni. Energiaa löytyy."

Perjantain jälkeen Moniponi on saanut rypeä ilman loimia tarhassa ja olla onnellinen hevonen. Ehkä taas lähiviikoilla jatketaan ratsastusharjoituksia ja sen semmosia puuhasteluita. Nyt poni saa hetken tsillata suuren suorittamisensa jäljiltä...

Sami valmistautuu viikonlopun valjakkokauden avaukseen Ypäjällä ja on nyt siten enemmän reenattu niitä ajatellen. Se on ollut oikein mukava sen, mitä kyydissä kävin kisojen jälkeen. Tällä viikolla pitäisi tuunata se viikonloppua varten vireeseen ja sitten Ypäjän kisojen jälkeen alkaakin tiukka valmistautuminen Jyväskylän kansallisiin!!! Sinne lähdetään Samin kanssa valloittamaan maailmaa eli osallistutaan 6vee cupin ensimmäiseen osakilpailuun, joka on jälleen Helppo A:2.

Samin kermanvärinen kaveri Kerma on ollut myöskin työn alla ja hieman tuhma edelleen. Se vähän kokeilee rajojaan ja ratsastajan kärsivällisyyttä, mutta ajoittain esittää oikeinkin hyvää työskentelyä myöskin. Kermasta tulee pikkuhiljaa kyllä varsin pätevä pieni kouluratsu, sillä on erittäin hyvät askellajit ja lisäksi se on kaunis kuin karamelli.

Akusti on ollut nyt työn alla ahkerasti ja käytiin sen kanssa maneesilla reenaamassa sunnuntaina ja tänään oli meiän aluedebyytti Riihimäellä. Sunnuntaina se oli ihan superhyvä ratsastaa ja olin siihen todella tyytyväinen, se oli eteenpäinpyrkivä, liikkui mielellään ja teki tehtäviä mielellään. Radan harjoittelu sujui myös varisn hyvin. Kuvamateriaaliakin on laittaa peliin:






Nämä harjoitukset mielessä lähdettiin tänään sitten Riihimäelle ja Aku oli tuttuun tapaansa rento ja letkeä ja kiva ratsastaa verryttelyssä. Radalle mentäessä jouduinkin sitten yllättymään totaalisesti, kun Aku oli sitä mieltä, että hän ei ole menossa tuomaripäätyyn. Sain tehdä töitä ihan tosissaan, että sain Akun edes lähelle päätyä ja siinä vaiheessa soikin jo kello ja piti mennä takaisin toiseen päätyyn ja tähtäillä uudelleen pelottavaan päätyyn. Rata sujui jännittyneissä merkeissä täysin pohkeen takana, mutta suoritettiin kuitenkin homma alusta loppuun, vaikkei pisteet siltä vaikutakaan. Jotain 45% tuli pisteiksi, kun tuomarien skaala oli muutenkin todella alhaalla eikä oikein kenellekään herunut edes yli 60% tuloksia, vaikka siistejä, sieviä suorituksia oli kasapäin... Nooh, kukin tavallaan. Mä katsoin radan videolta vielä jälkikäteen eikä se onneksi ihan niin katasrofaaliselta muuten näytä kuin että tuomaripäädyssä ei käyty kertaakaan ja siellä olisi kuitenkin aika monta kuviota kuulunut suorittaa..! Nooh, näitäkin pitää tulla ja on muistettava, että Aku on kuitenkin todella kokematon kilpuri vielä, meillä on nyt nämä mukaan luettuna neljät kilpailut takanapäin ja ne aikki hyvin vaihtelevalla menestyksellä... Mutta työt jatkuu ja hevosta pitää vielä rakentaa paljon ja samalla myös kartuttaa tätä kisakokemusta ja erilaisia tilanteita! Tässä vielä kuvat verkasta:








Näihin kuviin ja tunnelmiin... Nyt onkin haasteena etsiä kaikille sopivia kisoja, jotta kaikki pääsevät mukavasti esille ja reenaamaan! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti