lauantai 24. maaliskuuta 2012

Suosikkivarusteita

Ajattelinpa aikani kuluksi kirjailla muutamat suosikkivarusteeni:

Iki-ihana koulusatulani on Anky Salinero, joka on aika perus satula, mutta siinä on erittäin mukava istua. Lisäksi siinä on paljon mukavia ominaisuuksia ja se on tuntunut sopivan Murdelle hyvin. Toinen suosikkini on Wintecin Isabell Werth, mikä oli Murdellakin aiemmin ja jota käytin myös aiemmilla hevosillani Nuipalla ja Nädellä.


Loimista suosikkini ovat Daslön sisätoppaloimi, joka istuu kummallekin hevoselleni kuin tehty. Niissä on hyvät säätömahdollisuudet, lapalaskos ja häntäläppä.


Ulkotoppaloimista tähän mennessä paras ja kestävin on ollut Tattinin kaulakappaleellinen 330g vanutäytteinen loimi. Tänä talvena on tullut kokeiltua noiden loimien kestävyyttä, kun on kaksi pientä riehakasta hevosta ollut yhdessä tarhailemassa. Tämä loimi on edelleen yhtenä kappaleena, vaikka on sekin jo jonkun verran osumaa saanut! :)


Suitsissa olen tykästynyt W-profilen suitsiin, mutta omistan vain ruskeat W-profilen suitset enkä enää yhtään saman ruskeaa satulaa, joten olen sittemmin siirtynyt käyttämään Daslön suitsia, joihin on lisätty W-Profilen blingbling-otsapanta korostamaan Murden aina yhtä nättiä läsiä! :) Alakuvassa nämä mustat suitset ja otsapanta. Murden ratsastusloimi on myös yksi suosikkivarusteistani, se on Tattinin fleece-ratsastusloimi, joka istuu hyvin ja pysyy paikallaan ja on lisäksi kivan näköinenkin!


Satulahuovissa olen ehdoton Eskadron-fani. Sekä este- että kouluhuovista parhaimmat ovat Eskadronin huopia. Nyt on taas kauden uudet värit tyrkyllä, joista olisi ihanaa saada turkoosi huopa sekä mikä ettei pintelitkin... :) Alakuvassa ihana oranssi Eskadronin huopani!


Kuolaimissa olen ehdoton Sprengerin KK-ultra-fani. Lähes kaikilla ratsastamillani hevosilla on tuo kyseinen KK-ultra käytössä. Murdelle ostin nyt vielä hienosäädöksi siitä Dynamic RS-version, joka tuntuu olevan ainakin juuri Murdelle vielä normi-KK-ultraakin parempi. En vielä ole törmännyt hevoseen, joka ei olisi KK-ultralla toiminut... :) Tai ehkä se vaan sopii mun käteeni, mutta jotain taikaa siinä ehdottomasti on.


Suojia Murde käyttää oikeastaan vain hypätessä ja suojissakin olen aika ehdoton, sillä Veredukset niiden olla pitää.


Olisikohan tässä pääasiassa kaikki tärkeimmät suosikkini..?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti