keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Toteutunutta ja toteutumatonta...

Maanantaina kävin illalla vaan kävelyttämässä Murden rankan viikonlopun jäljiltä ja hetken saivat myös juosta vapaina kentällä Moniponin kanssa. Murde näytti olevan ihan oma itsensä, tosin vieläkin varmasti hieman väsynyt viikonlopun koitoksista. Illalla kotiin päästyäni katsottiin viikonlopun valmennukset videolta. Oli kiva huomata, että Murde aloitti kumpanakin päivänä todella hyvin, hyvässä ryhdissä ja liikkuen hyvin eteenpäin. Loppua kohden tosiaan tuli sitten kumpanakin päivänä vähän ongelmaa, mutta videolta näki, että hevonen selkeästi väsyi, ryhti alkoi tippumaan ja liikkuminen alkoi olemaan hieman työläämpää loppua kohden kumpanakin päivänä. Etenkin tämä oli nähtävissä ravissa. Itse en selkään sitä tuntenut niin selvästi, että hevoselta vain todella loppui paukut, vaan ajattelin pessimistiseen tapaani, että se vaan taas tuhmailee ja haluaa tehdä asioista vaikeita. Vaikka kyseessä oli siis aivan päinvastainen asia eli minä yritin tehdä asioista vaikeita hevosen sijaan. :) Mutta videolta oli postiivista nähdä niitä hyviä pätkiä, sillä sellaisia en ole vielä liian usein päässyt näkemään yhteisellä urallamme... Toki oli myös rakentavaa nähdä ongelma kohdat ja yrittää oppia niistä. Olen selkeästi Murden kanssa pysynyt liikaa mukavuusalueella enkä vaatinut siltä ihan perusasioita riittävästi, mitä taas vaadin kyllä aina muilta ratsuiltani oikein tosissaan! Oman kanssa on niin helppo sluibailla... :) Eli Murde tarvitsee paljon enemmän ravityöskentelyä, ravissa kääntämistä ja temponvaihteluita ja notkistelua. Laukassa se toimii kohtuullisen mukavasti, mutta ravissa väsyy helposti ja nopeasti. Myös ravi-laukka-siirtymisiä pitää ottaa paljon enemmän mukaan kuvioon. Ja myös käynnistä laukannostoja niin, että annan hevoselle tilaa lähteä laukkaan. Laukanvaihtoja voin jo myös hyvin tehdä, kun ne kerran sujuvat kohtuu ongelmitta ja kun laukanvaihtoapu on selvillä, niin täytyy myös ruveta miettimään vastalaukkaa. Tässä sitä riittääkin tavoitetta taas hetkeksi! Mutta paljon on siis tekemistä.

Laineen Sepon tunnille mennään viikon päästä tiistaina ja silloin siis isoon halliin taas ratsastamaan kunnolla tunnin verran. Sitten onkin 11.-12.2. vuorossa Kari Nevalan valmennus Tuomarinkylässä Annin kanssa. 18.-19.2. piti olla Pietin seuraava kurssi, mutta sen peruuntuessa harmillisesti, otin tilalle kummallekin päivälle Tiinan tunnin, joten Murde pääsee uusien silmien alle silloin. Jännittävää! Arvostan Tiinan koulutuomarin silmää todella paljon ja siksi on kiva päästä jälleen hänen oppiinsa ja vielä oman Murdeni kanssa!

Tällä viikolla piti olla myös Nipsun valmennukset, mutta harmillisesti Nipsu on sairaana eikä päässyt tunteja pitämään. Olisi ollut kiva päästä sekä Tokajin että Samin kanssa vähän tsekkailemaan, että missä mennään, mutta se jäänee nyt sitten ensi kuuhun. Tokaj oli kuitenkin eilen omistajansa eli oppilaani Viivun kanssa Nipsun syynissä ja oli mennyt TODELLA hyvin. Olen erittäin ylpeä oppilaistani Viivusta ja Tokajista, jotka ovat kummatkin erittäin hyvällä mallilla urallaan. Tokaj pääsi myös eilen hankihommiin minun kanssani ja vielä tämän päivän tunnin jälkeen loppuverryttelynä Viivun kanssa ja näytti nauttivan siitä! Tokajilla oli ollut vielä tämän päivän tunnin jälkeen hieronta, jossa oli todettu, ettei mikään paikka ole Tokajilla jumissa eikä se oikeastaan tarvitse hierontaa! Hieroja oli vain todennut, että olisipa useammin yhtä hienokuntoisia hevosia hoidettavana.. Viivulla ja Tokajilla on siis asiat erittäin hyvin!

Kun en päässyt Samin kanssa tunnille, oli tyydyttävä kotiharjoitteluun. Kotikentällä ratsastettiin viikonloppuna ratsastettava he b:0 pari kertaa läpi ja Sami tuntui erittäin hyvältä. Pystyin harjoituksissa vain surffailemaan läpi ohjelman ja asiat tapahtui juuri niin kuin osasin Samilta vaan pyytää. Sami on kyllä ihan supernautinnollinen ratsastettava. Lopuksi vielä otimme muutaman vaihtoharjoituksen, tällä kertaa ilman raippaa, sillä olin heittänyt raipan pois siksi aikaa kun menin rataharjoituksia ja jostain syystä Sami tuntui reagoivan jalkaan melkein paremmin ilman keppiä kädessä kuin kepin kanssa. Lopuksi sain jopa aikaiseksi jonkun vaihdoin tapaisen askelluksen, jossa laukka vaihtui ja jatkui, mutta en ole ihan varma, että mitä siellä jaloissa tapahtui... ;) Siihen oli kuitenkin hyvä lopettaa, sillä poni oli reagoinut apuuni aivan oikein. Ponille isot taputukset ja muutama porkkanakin, kun oli melkein jopa vaihtanut laukkaa!

Tällä viikolla työn alla on myös Pimpula, oppilaani esteratsu. Se on alkanut kulkemaan todella kivasti ja on koko ajan enemmän "oman" tuntuinen. Vielä ei olla aina ihan samalla aaltopituudella, mutta niitä hetkiä on koko ajan enemmän ja aina ajoittain kun niitä on niin ne hetket ovat todella hienoja ja antoisia! Pimpulalla on ihan superlaadukkaat liikkeet ja niissä on kohtuullisen haastavaa istua, mutta se on hyvää harjoitusta vaan. Silti Murdella taitaa olla hankalampi ravi kuin Pimpulalla... :)

Akun ratsastin myös tänään sen eilisten estekilpailujen jäljiltä ja alkujäykkyydestä huolimatta Aku liikkui hyvin ja mielellään. Jatkettiin sen kanssa vastalaukkaharjoituksia ja tehtiin käynnin kautta laukanvaihtoja, homma sujui ja jaksoimme kummatkin keskittyä tehtäviin. Oli oikeastaan todella kivaa! Aku on niin lutuinen lempeä jättiläinen silloin kuin haluaa olla, ettei siitä vaan voi olla pitämättä...

Lauantaina onkin sitten pitkästä aikaa vähän kilpakoitoksia ja pitäisi ratsastaa sekä Tokajilla että Samilla Tuomarinkylässä He B:0. Helppoa A:ta ei ollut tällä kertaa tarjolla harjoiteltavaksi, joten oli otettava mitä tarjolla on. Tokajin kanssa on hyvä vain harjoitella radalla ratsastamista, sillä usein on ollut ongelmana, että se kierolieroilee radalla ja jää pohkeen taakse, niin kaikki harjoitus on tarpeen. Samille taas tekee ihan hyvää mennä välillä mukavuusalueella. Se on usein joutunut suorittamaan aika vaikeitakin tehtäviä radalla, joten välillä tekee hevosen itsetunnolle hyvää mennä vain sellaisia juttuja, mitkä ovat kivoja ja helppoja. Ja onhan tossa he B:0:ssa kuitenkin nuorelle hevoselle ihan tekemistä, voltteja, lisäyksiä ja vaikka mitä mutkaa ja kiemuraa. :) Murde ei ainakaan siihen taipuisi tekemälläkään... ;)

Että tällaisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti