keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Muiden hevosten ollessa enemmän tai vähemmän puolikuntoisia, olen ehtinyt pitkästä aikaa ratsastamaan Murdella enemmältikin. Tai siis olenhan toki sillä koko ajan jonkin verran mennyt, mutta nyt se on joutunut työn alle oikein tosissaan. Se alkaa vihoin näyttää siltä, että olisi kasvanut täyteen mittaansa ja ihan oikesti myös etukorkealta! En uskonut tän päivän koskaan tulevan ja vieläkin olen kyllä hieman epäilevä sen suhteen, että näänkö harhoja vai onko asiat ihan oikeasti näin.. Varmasti senkin takia Murde on ollut huomattavasti avoimempi työnteolle. :)

Olen nyt työskennellyt sen kanssa kentällä keskittyen erityisesti siirtymisiin ja kääntymiseen. Pikkuhiljaa on myös aloiteltu uudelleen pohkeenväistöt. Sillä on nyt hyvä fiilis kentällä työskentelyyn ja tekee, mitä pyydetään, kunhan ymmärtää, mitä pyydetään. Se on pikkuhiljaa alkanut edetä kivasti eteenpäin ja vain oikealle kääntyminen on ajoittain hankalaa, jos vauhtia ei ole alkuunsa tarpeeksi. Perusratsastettavuudeltaan Murdesta on tullut erittäin miellyttävä, se on todella kevyt edestä ja sitä voi säädellä melkeinpä mihin tahansa asentoon vain. Kyllä siitä vielä tulee juuri sellainen kuin mistä mä itse tykkään! Murde on ollut mun ensimmäinen puoliveriprojekti, jonka olen tehnyt ihan alusta asti, joten sen kanssa on kyllä tullut koettua ja opittua paljon. Aiemminhan olen ollut paria suomenhevosta laittelemassa alusta asti ja paria ponia myös, mutta puoliveristen kanssa toiminta on uudempaan. Ne ovat kuitenkin aivan erilaisia kuin nuo muut, vaikkakin toki samat jutut niihin pätee yhtä lailla.

Eilen meillä oli Murden kanssa ensin kentällä volttitreenejä, joka sujui kohtuullisen hyvin ja muut osiot kuin voltit sujuivat erittäin hyvin. En kuitenkaan jaksanut kuumuudessa kauaa kentällä paahtaa kun Murde oli hyvä ja hommat sujuivat, siten suuntasimmekin maastoon. Kävimme ekaa kertaa ihan keskenämme heittämässä ihan kunnollisen maastolenkin. Aiemmin olemme käyneet loppukävelyillä jollain pätkällä ja kerran maastossa, mutta silloinkin vähän lyhyempi lenkki ihan kokeiluna. Nyt kävimme ihmettelemässä kunnollisen lenkin loppuunsa ja ravailtiinkin kotimatkalla. Murde oli aivan rela koko reissun ajan ja meillä oli varsin mukavaa.

Sami-poni on myöskin vielä työn ääressä eikä sairastuvalla niin kuin moni muu ratsuni, mutta keskittyy juuri nyt viikonlopun koitokseen Savijärvellä. Eli Sami osallistuu valjakkoajokilpailuun Savijärvellä, jossa luokkana on jälleen nuorille hevosille avoin luokka. Aion itse myös suunnata tieni kohti Savijärveä katsomaan, miltä asiat näyttävät valjakkoajon parissa. Lupasinpa myös letittää Samin perjantaiaamuna koulukoetta varten! Edellisten Urjalan kilpailujen jälkeen on tehty ratsuhommia Samin kanssa pari kertaa ja se on varsin mukavalla mallilla. Avot alkaa löytymään kuten myös vastalaukat. Nyt vaan kun Porvoon kutsu julkaistaisiin niin nähtäisiin, että mitä seuraavassa kilpailukoitoksessa pitääkään jo tällä kertaa osata.

Jöpö on kohta kuukauden parannellut kinttuaan ja vielä toinen kuukausi edessä. Mikä parasta, se kävelee jo puhtaasti, joten toivossa elellään, että kohta voidaan aloittaa sen kanssa rauhalliset käyntireenit.

Aiemmin ratsastamani Pin Rock's Esmeraldakin on muuten edelleen mukana kuvioissani. Olen käynyt opettamassa sen uutta omistajaa ja siten uutta ratsastajaa ja sen on kyllä päässyt sitä huimasti arvostavaan kotiin! Se tullaan varmasti vielä näkemään kilparadoilla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti